Tänä tiistai-iltana Jalkapallon Mestarien liigassa pelataan tukku huippuotteluita. Amsterdamissa illassa kohtaavat Ajax ja Milan. Lontoossa nähdään kovavireisten Arsenalin ja Napolin kohtaaminen. Ajaxin Niklas Moisanderin lisäksi suomalaisväriä nähdään myös Glasgow’ssa. Teemu Pukin Celtic saa vieraakseen Champions liigan kestomenestyjän FC Barcelonan.
Pureudutaan ensiksi Amsterdamin otteluun. Milan lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, vaikka alkukausi ei ole sujunut odotusten mukaan. Lisähuolta tuo italialaishyökkääjä Stephen El-Shaarawyn poissaolo harjoituksissa tulleen jalkapöydän murtuman vuoksi.
Ajaxinkaan lähtökohdat otteluun eivät ole ruusuiset. Joukkue hävisi Mestareiden liigan avauskierroksella Barcelonalle 4-0 ja heti perään Hollannin liigassa PSV:lle samoin lukemin. Ajaxin nuori joukkue on ollut haavoittuvainen, varsinkin puolustuspäässä. Odotettavissa tasainen ilta, jossa maaleja tullaan näkemään molemmin puolin. Lopussa peli aukeaa enemmän ja todennäköisesti päädytään 1-1 tasalukemiin.
Arsenalilla ja Napolilla on takana onnistunut alkukausi
Teemu Pukin edustaman Celticin vieraaksi astelee FC Barcelona. Vierasjoukkueelta puuttuu kirkkain tähti kun Lionel Messi on sivussa kentiltä reisivamman vuoksi 2-3 viikkoa. Viime vuonna Celtic voitti Barcelonan lohkovaiheessa 2-1 ja kuten Barcan pelaajat ovat sanoneet, pelistä ei varmasti tule helppo. Skotlantilaiset pystyvät yllätykseen, mutta sortuvatko Barcelonan miehet enää toista kertaa Glasgow Park:lla? Barcelona tulee joka tapauksessa viemään peliä ja Celticin mahdollisuudet ovat nopeissa vastaiskuissa. Barcelona repii vähämaalisen voiton vaikka väkisin. 0-1,2
Illan muina otteluina Zenit-Austria Vienna, Basel-Schalke, Dortmund-Marseille, Porto-Atlético Madrid ja Steaua Bucurest-Chelsea. Popcornit ja limpparit valmiiksi ja tv päälle. Tiedossa tapahtuma-ja maalirikasta jalkapalloa.
Niko Lehmuskanta (@lehmuskanta) Velja Engström (@veljaengstrom)