Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

Toppari Pauli Loukolan unelma olisi pelata Manussa

Syksyn sateet ja kolea ilma eivät tunnu haittaavan 19-vuotiasta Pauli Loukolaa, joka tervehtii iloisesti hymyillen koulunsa (HEO) aulassa. Lähdemme kävelemään kohti Brahen kenttää, joka sijaitsee koulun vieressä. “Olen tässäkin muutaman pelin pelannut” toteaa nuorukainen, kun kävelemme kentän halki. Päätämme mennä katsomoon sateen suojaan juttelemaan.

Pitkän topparin pääpelistä olisi hyötyä Englannin kentillä (Kuva: Eeva Mäkinen)

Ensimmäinen kausi miesten sarjassa ja käteen jäi kakkosdivarin viides sija Klubi-04 riveissä. Se ei aivan vastannut joukkueen tavoitteita. “Meillä oli kauden alussa tavoitteena neljän joukkoon pääseminen, vähän siis jäätiin siitä.” Henkilökohtaisella tasolla kausi meni kuitenkin pientä loukkaantumista lukuunottamatta hyvin. “Olin ihan tyytyväinen kauteen, kun sain paljon vastuuta. Kaikki kauden pelit pääsin aloittamaan avauksessa, ilman että otettiin kertaakaan vaihtoon. Ainoastaan tossa kesällä jouduin olemaan sivussa, kun jalkapöytä murtui.”

Ensi kaudelle nuori toppari tavoittelee paikkaa ykkösestä. “Vielä ei ole mitään päätetty, kun en ole valmentajien kanssa jutellut, mutta kyllä mä ykköseen yritän päästä pelaamaan. Mielellään johonkin pääkaupunkiseudun seuraan, koska opiskelen täällä Helsingissä.”

Jalkapallo on aina ollut ykkösvaihtoehto, mutta ohessa opiskellaan lehtijournalismia. “Kyllä mun ensisijaiset tavoitteet on ammattilaiseksi jalkapalloilijana. Suomessa se ei varsinkaan ole helppo homma, siksi halusin myös opiskella muuta ammattia. Lehtijournalismiin päädyin ihan vain siitä syystä, että kirjoittaminen kiinnostaa. Ja olisihan se kiva kirjoittaa juttuja varsinkin urheilusta.”

Paulin päätähtäimenä on kuitenkin hänen suuresti ihailema brittifutis ja Englannin kentät. Ammattilaisuus kelpaisi, mutta se ei ole välttämätön ehto lähtöön. “Tavoitteena olisi tosiaan päästä Englantiin pelaamaan. Esimerkiksi johonkin alasarjaan, joita siellä on paljon. Viime aikoina olen miettinyt kovastikin sinne päin siirtymistä, vaikka sitten vain puoliammattilaiseksi tekemään töitä siinä ohessa.” Pauli on pitkä pelaaja sekä vahva kaksinkamppailuissa. Nämä ovatkin hyviä topparin ominaisuuksia Englannin sarjoihin, joissa peli on paljon Suomen sarjoja fyysisempää.

Miehen innostus brittifutikseen juontaa juurensa lempiseura Manchester Unitedista. Kannatus seuraa kohtaan alkoi jo varhain nuoruudessa. “Manu on mulle se ykkösjoukkue, ihan pienestä pojasta saakka olen sitä kannattanut. Viimeisen viiden vuoden aikana olen kolme kertaa käynyt paikan päällä katsomassa matseja. Suurin unelma olisi tietty päästä Manuun pelaamaan, mutta siihen en ihan usko.” Naurahtaa nuorukainen lopuksi.

Jori Pessala

Exit mobile version