Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

2017! Suomen vuosi moottoriurheilussa

Tomi Vuori

Vuosi 2017 tulee olemaan kiinnostavin vuosi pitkään aikaan moottoriurheilun saralla.

Rallin MM-sarjaan tulee uutena tehdastallina Toyota. Eikä millä tahansa kokoonpanolla. Kaikki Toyotan kuskit on suomalaisia testikuskista lähtien aina tallipäällikkö Tommi Mäkiseen asti. Ja vielä kun formuloiden puolella Mercedes julkaisee Valtteri Bottaksen sopimuksen kärkitallin riveihin niin alkaa olla mielenkiintoa moottoriurheilun ystäville.Kimi Räikkösen jatkaessa vielä ainakin yhden vuoden Ferrarilla.

Siitä alkaa olla turhan pitkä aika kun suomalaiset ovat juhlineet kauden päätteeksi korkeimmalla korokkeella moottoriurheilussa. Tämä kausi saa luvan tehdä siihen muutoksen.Toyotalla on vahvaa menestystä takanaan rallin MM-sarjassa ennen lopettamistaan 1999. Rohkenen sanoa, että Toyota tulee tarjoamaan kuskeilleen kilpailukykyisen auton jolla huristella pitkin metsäteitä kylki edellä. Loput on sitten kuskeista kiinni.

Latvalalla on nyt viimeistään se paikka kun pitää lyödä viime vuodet sarjaa hallinneen Sebastian Ogierin mestaruusputki poikki. Muuten Latvala jää yhtälailla suurten kuskien saavutusten varjoon. Niinkuin kävi Mikko Hirvoselle. Jos kysytään joltain suomalaisen rallikuskin nimeä, moniko sanoisi Mikko Hirvonen. Tuskin kukaan. Mestarit muistetaan. Kankkunen, Mäkinen, Grönholm. Siinä se kolmikko mikä itselle tulee mieleen.

Entäs sitten formulat? Kimi Räikkönen on sen jo todistanut mikä on miehiään. Nyt jos ja kun Bottaksen siirto Mercedekselle varmistuu niin on Valtterinkin korkea aika näyttää mistä on kotoisin. Tässäkään tapauksessa ei homman pitäisi jäädä menopelistä kiinni. Mersu on tallina rikkonut muutaman viime vuoden aikana ennätyksen jos toisenkin formuloissa.

Bottakseen pätee sama kuin Latvalaan. Jos ei voittoja ala tulemaan niin Valtterin kohtalo tulee olemaan sama kuin Heikki Kovalaisen. Yksi yhteinen tekijä on Kovalaisen ja Bottaksen kohdalla. Se on Lewis Hamilton. Äärimmäisen nopea ja kilpailuhenkinen Hamilton kyykytti Kovalaista McLaren vuosien aikana. Ja siihen loppui Heikin leikit formuloissa. Mutta sai Heikki kumminkin sen yhden osakilpailuvoiton. On sekin jotain. Bottakselta uupuu vielä sekin, mutta asia luultavasti korjaantuu tämän kauden aikana. Toivottavasti.

Oli miten oli. Itse aion ainakin kuluttaa aikaani entistä enemmän telkkarin ääressä ja seurata miten hommat menee. Eikä sen alkuunkaan ole kauaa kun ensimmäinen kisa rallin puolella on legendaarinen Monte-Carlon  viikonloppu 19.1.2017. Formuloita saa odottaa vähän pidemmälle. Mutta mikäs tässä odotellessa. Ehtiihän tässä tulla kolme ralli-viikonloppua ennen formulakauden avausta 24.3.2017 Australiassa. Ferrarillakin ollaan paiskittu hommia siihen malliin, että tehtaan väellä oli kokonaiset kaksi vapaapäivää jouluna. Tällä kaudella tulee pyttyä suomeen.

Exit mobile version