Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

Kuinka pelaajat nappasivat vallan – LeBron James muutti NBA:n lopullisesti

Evita Olenius

Lebron Jamesin päätös siirtyä Miami Heatiin vuonna 2010 mullisti pelaajien valta-asemaa NBA:ssa. Sana kärsivällisyys kuulostaa vuosi vuodelta enemmän heprealta pelaajien korvissa

– I’m taking my talents to South Beach

Näin LeBron James julkisti seuraavan kappaleen elämässään livenä miljoonille katsojille ESPN:än lähetyksessä. Spektaakkeli oli ennennäkemätön: Michael Jordanin manttelinperijä oli ensimmäistä kertaa vapaa agentti, eli hän sai itse päättää organisaation, missä hän pelaisi. James ei osannut arvatakkaan kuinka suuri vaikutus hänen päätöksellään olisi koko urheilumaailmaan.

LeBron on aina ollut erikoistapaus. Hänen nimensä tunnettiin jo kauan ennen kuin hän astui jalallakaan ”isojen poikien” peleihin. Hän komeili urheilulehti Sports Illustratedin kannessa jo 17-vuotiaana pelatessaan vielä St.Vincent-St.Mary high schoolissa. Nuorta Akronilaista vietiin Hall of Fameen kovaa vauhtia. Valokeila ei kuitenkaan LeBronia vaivannut. Ei edes silloin kun hänet varattiin kotikaupunkinsa joukkueeseen, Cleveland Cavaliersiin.

Cleveland ei ole mikä tahansa kaupunki. Sen urheilumenestys loisti poissaolollaan vuosikymmeniä ja nuori James nähtiin pelastajana. Oman kylän poika tulisi ja nostaisi ’Landin urheilumaailman huipulle. Lyhyestä virsi kaunis, näin ei tapahtunut. Cavaliers ei onnistunut rakentamaan mestarijoukkuetta liigan parhaan pelaajan ympärille. James teki kaikkensa joukkueen eteen, yltäen finaaleihin kertaalleen sekä pudotuspeleihin 5 kautta peräkkäin, mutta tuloksetta. Tappio 2010 pudotuspelien toisella kierroksella Boston Celticsille näytti kuitenkin katkaisevan ”kuninkaan” selän.

The Decision

LeBronin tulevaa päätöstä arvailtiin koko kausi. Monet olettivat Jamesin pysyvän lojaalina kotikaupungilleen, mutta puheet maiseman vaihdosta nostivat päätään alkukesästä. Päätös tulisi olemaan niin suuri että urheilukanava ESPN  kuvasi Jamesin päätöksen suorana televisio-ohjelmana. Kaikki tuotot tapahtumasta lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen. Yksi koripallon kaikkien aikojen tähdistä teki valinnan. Ja se valinta oli istua valmiiseen pöytään.

Miami Heat oli ”kuninkaan” uusi koti. Hän yhdisti voimansa tähdistöpelaajien Dwayne Waden sekä Chris Boshin kanssa. Kolmikko oli läheinen myös kentän ulkopuolella ja raporttien mukaan olivat sopineet samaan joukkueen liittymisestä jo aikoja sitten. Ensimmäinen ”superjoukkue” oli muodostunut.

Kolmikko tienasi itselleen seuraavan neljän kauden aikana noin 15 miljoonaa per vuosi. Kaikki kolme jättivät rahaa pöydälle menestyksen toivossa, mutta veivät pitkässä juoksussa kiinnostavuutta liigalta. Kaikki tiesivät Heatin pelaavan finaaleissa, kukaan Idän konferenssissa ei pystynyt vastaamaan kolmikon tulivoimalle.

Moni argumentoi että Boston Celtics oli ensimmäinen moderni ”superjoukkue”. Celtics hankki kesällä 2007 Kevin Garnetin sekä Ray Allenin, molemmat Hall of fame pelaajia. Ero kuitenkin Heatiin oli se, että pelaajat hankittiin kauppaamalla nuoria lupauksia sekä varausvuoroja kompensaatioksi. Miami löi vain rahat tiskiin.

Heat oli neljänä seuraavana keväänä finaaleissa, voittaen näistä puolet. Mestarijoukkue rakennettiin lähes tyhjästä pelkällä rahalla. LeBronin esimerkki aloitti lumivyöryn NBA:ssa. Lumivyöryn, joka saavutti huippuvauhdin kesällä 2016.

Oikotie onneen

Golden State Warriors rikkoi NBA:n voittoennätyksen kaudella 15-16. Michael Jordanin Chicago Bulls voitti 72 ottelua ja hävisi vain kymmenen. Warriors voitti yhden enemmän. Joukkue oli vallankumouksellinen: Stephen Curryn johtama joukkue oli keskivertoa pienempi ja pelaajat saivat paljon vapauksia kuvioiden sekä ratkaisuiden suhteen. Curry oli juuri voittamassa toisen peräkkäisen Arvokkaimman pelaajan palkinnon. Pudotuspelit päättyivät finaalissa pettymykseen: LeBronin johtama Cleveland mursi kirouksensa ja kaatoi kaikkien aikojen joukkueen seitsemässä ottelussa. Ilo ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Jamesin kanssa 2010-lukua dominoinut Kevin Durant oli samassa tilanteessa kuin ”kuningas” reilut 6 vuotta sitten. Hänen sopimuksensa päättyi Oklahoma City Thunderin kanssa suuren pettymyksen jälkeen pudotuspeleissä. Durantin joukot hävisivät Warriorssille Lännen finaalissa ja pohdittiin päätyisikö pelaajan ja seuran välinen suhde vapaille markkinoille. Thunder oli kuitenkin varteenotettava mestarikandidaatti, ei mikään heittopussi. Esimerkki oli kuitenkin jo annettu.

”If you can’t beat them, join them”. Durant teki 4 vuoden sopimuksen Warriorsiin. Samaan joukkueeseen joka oli juuri voittanut 73 peliä. Joka oli jo voittanut mestaruuden. Rosterissa oli avausviisikossa 4 tähdistöottelun pelaajaa. Ennenkuulumatonta. Tämän seurauksena NBA menetti tasapainonsa. Kukaan ei mahtanut mitään Warriorsille. Dynastia pysähtyi vasta viime kesänä  kun joukkue murtui loukkaantumisten takia.

NBA:sta tuli itsestäänselvyys. Golden Staten ensimmäistä mestaruutta seurasi keksimäärin 11,6 miljoonaa katsojaa. Viime kesän finaaleja katsoi vain 8,8 miljoonaa. Pudotus on järisyttävä.

Kuka johtaa nukketeatteria?

Kesän 2010 vapaiden markkinoiden jälkeen pelaajat ovat ymmärtäneet voimansa. Supertähdet vaativat siirtoja eliittijoukkueisiin alvariinsa. Pitkäjänteisyyttä ei tarvita pelaajien osalta. Anthony Davis ruinasi pääsyä Lakersiin lähes vuoden, Kawhi Leonard vaati rinnalleen toista supertähteä, muuten ei tekisi sopimusta LA Clipperssiin. Joukkueiden mestaruusikkunat pienenevät entisestään.

Voimasuhteet tasoittuivat viime kesänä. Warriorsin superjoukkue hajosi ja toista kiistämätöntä voimapesää ei muodostunut. Mutta vaakakupin voi kaataa yksikin siirto. LeBron ihmetteli miten Warriorsin dynastian pystyy kaatamaan. Ironista, hänen valintansa oli kuitenkin se, mikä löi alkutahdit tulevan vuosikymmenen NBA:lle.

Nooa Ruuth

 

Exit mobile version