Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

Haukat jatkoi tappiolinjalla – vierasjoukkueelle hattutemppu

Keskiviikkoiltana Järvenpään Haukat kohtasivat kotiottelussa kaarinalaisen HC Indiansin. Takana oli jo kolme hävittyä ottelua ja tähän lähdettiin hakemaan muutosta K-Rauta Areenalla

Kotietu ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta ja ottelu päättyikin vierailevan joukkueen nimiin lopputulemien 3-5.

Ottelun todelliseksi tähdeksi nousi Indiansin Jesse Leppikoski, joka onnistui maalinteossa kolme kertaa. Tehden myös joukkueen voittomaalin. 

Ensimmäisen erän alussa, pelikellon näyttäessä 2:02 kotijoukkueen Jesse Holopainen pääsi tuulettamaan ensimmäistä maaliaan ja nostamaan hallin tunnelmaa. Syöttöpisteen tähän maaliin saivat Antti Rantsi sekä Jussi-Pekka Jokinen.

Jo aiemmissa otteluissa Haukoilta nähty aggressiivinen pelaaminen jatkui myös tässä ottelussa ja se siunasi muutaman hyvän maalipaikan Haukoille, mutta tulosta niistä ei syntynyt. Eikä johtoasemaa päästy nostamaan.

Johtoasemastaan Haukat eivät kuitenkaan päässyt kauaa nauttimaan vaan jo ajassa 6:57 vastustajan Jesse Leppikoski pääsi tasoittamaan lukemat 1-1, syötön maaliin tarjoili Eetu Salmela. Johtoaan vierasjoukkue vahvisti vielä saman erän aikana, ajassa 9:26 Konsta Pöyhönen iski ottelun lukemiin 2-1.

Ensimmäisessä erässä kummatkin joukkueet välttyivät jäähyiltä.

Haukkojen osalta toinen erä lähti käyntiin heikolla esityksellä ja katastrofilta vältyttiin vierasjoukkueen huonon viimeistelyn ansiosta. Erän ensimmäisessä osumassa onnistui kuitenkin kotijoukkueen Jere Manninen, joka nosti joukkueensa tasa-asemiin vastustajan kanssa.

Jäähyboksin ovi aukesi kotijoukkueelle ensimmäistä kertaa toisen erän aikana väkivaltaisuudesta ja syntejään sovittamaan meni Niko Lottanen. Indians ei kuitenkaan onnistunut ylivoimassaan vaan vasta tasakentällisin ajassa 32:50, kun ottelunsa toisen maalin viimeisteli Jesse Leppikoski.

Kotijoukkue onnistui vielä tästä nousemaan tasoihin Jussi-Pekka Jokisen maalilla. Paikka ylivoimaan avautui Haukoille, mutta vierasjoukkueen tavoin onnistumisia ei nähty. Vierasjoukkue pääsi kuitenkin karkaamaan alivoiman jälkeen johtoon jälleen kerran, kun hattutempun makuun pääsi Jesse Leppikoski.

Viime perjantaina Titaaneita vastaan pelatun ottelun jäähykatastrofista ei nähtävästi oltu opittu Haukkojen puolella mitään vaan kolmannen erän alkuun Artjom Anufrijev sai 2+10 minuutin jäähyn pään tai niskan alueelle kohdistuvasta taklauksesta.

Jäähyjä vihellettiin myös vierasjoukkueelle, mutta näiden aikana tulosta ei syntynyt. Paitsi ottelun lopussa Indians onnistui ylivoiman lopussa lyömään viimeisen naulan Haukkojen arkkuun ja Toni Mahkonen vei joukkueensa 3-5 johtoon.

Haukat ottivat vielä ottelun loppuun maalivahtinsa, Samu Mäkisen, pois maalilta. Se ei kuitenkaan riittänyt enää Indiansia vastaan, jotka varmistivat voittonsa. Kotikenttäetukaan ei auttanut Haukkoja vaan tappioputki kasvoi nyt neljään otteluun.

02:02 – Holopainen Jesse (Haukat) 1-0

06:57 – Leppikoski Jesse (HCIK) 1-1

09:26 – Pöyhönen Konsta (HCIK) 1-2

22:42 – Manninen Jere (Haukat) 2-2

32:50 – Leppikoski Jesse (HCIK) 2-3

34:58 – Jokinen Jussi-Pekka (Haukat) 3-3

38:07 – Leppikoski Jesse (HCIK) 3-4

58:12 – Mahkonen Toni YV (HCIK) 3-5

 

Teksti: Sini Vanhala

Exit mobile version