Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

Yle: Musiikin striimauksen ilmastopäästöt ovat isommat kuin CD-levyn huippuvuosina

Uusi tutkimus musiikin kuuntelun ilmastovaikutuksista kertoo, että musiikin striimaus rasittaa ympäristöä enemmän kuin mikään aiempi formaatti. 

Musiikin sanotaan olevan taidelajeista vähiten ympäristöä rasittava. Kun nykyään musiikki tulee internetistä suoraan kännykkään, sen luulisi olevan vähemmän kuluttavaa kuin koskaan. Näin ei kuitenkaan ole. 

Ylen haastatteleman musiikkitieteilijä Kyle Devine arvioi vinyylien, kasettien  ja cd-levyjen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ja vertasi niitä striimauksen aiheuttamiin päästöihin. Tulos oli hämmästyttävä: striimauksen päästöt olivat huomattavasti fyysisiä formaatteja suuremmat.

Devine valitsi jokaisen formaatin huippumyyntivuoden Yhdysvalloissa. Sitten hän laski, paljonko muovia kyseisenä vuonna kului tuotteen valmistukseen. Vinyylit, kasetit ja cd-levythän ovat pääasiassa muovia. 

Viimeinen vaihe oli muuttaa käytetty muovimäärä kasvihuonekaasupäästöiksi. Vertailussa muoviformaattien kasvihuonekaasupäästöt olivat aika lähellä toisiaan.

Entä sitten striimauksen ilmastokuormitus?

Sen selvittäminen ei ollut aivan yhtä suoraviivaista kuin fyysisten tallenteiden osalta. Devinen mukaan Yhdysvaltain musiikkiteollisuuden tietoihin on vaikea päästä käsiksi ja ne eivät ole kovin luotettavia.

Devine käytti levy-yhtiöitä edustavan Recording Industry Association of American tietoja musiikin striimauksen määristä vuosilta 2015-2016. Greenpeacen avulla hän pystyi arvioimaan, millä striimaukseen käytetty energia on tuotettu.Tämän jälkeen hän laski hiilijalanjäljen: Striimaus näyttäisi aiheuttavan jopa yli kaksinkertaisen kuormituksen fyysisiin tallenteisiin verrattuna. -Päästöluku vaihtelee noin paljon, koska internetin käyttämää energiaa on vaikea mitata tarkasti, hän kertoo Ylelle.
Lukuun ei ole myöskään huomioitu datan prosessoinnissa tai säilytyksessä tarvittavaa energiaa. Devine arvelee että todellisuudessa striimauksen aiheuttamat päästöt ovat vielä hänenkin laskemaansa suuremmat.Toisaalta, myös fyysisten tallenteiden ympäristövaikutus kasvaisi, jos laskelmissa huomioitaisiin esimerkiksi levyjen tai kasettien kuljetukseen kuluva energia. Lisäksi tuote itsessään on ympäristörasite.

Devinella ei ole vastausta kysymykseen, missä formaatissa musiikkia kannattaisi kuunnella, jos haluaisi minimoida ympäristövaikutukset. Ilmeisesti kuuntelumäärä vaikuttaa asiaan. Brittiläisen The Conversation -julkaisun laskelmien mukaan 27 kuuntelukertaa olisi raja: sen jälkeen albumin kuunteleminen vinyyliltä on ympäristöystävällisempää kuin striimipalveluista.

Devine ei myöskään halua, että ihmiset alkaisivat potea huonoa omaatuntoa musiikin kuuntelusta. Hän itse sanoo olevansa musiikin sekakäyttäjä, joka on bändinsä kanssa julkaissut kaikkia vanhoja formaatteja. Hänen musiikkiansa on striimipalveluissa ja hän on striimipalvelun tilaaja. Kaiken päälle Devinella on pieni vinyylilevykokoelma.

Spotify on parin viime vuoden aikana alkanut raportoida myös toimintansa ympäristövaikutuksista. Raportin ongelma on Devinen mukaan se, että Spotify ja muut striimauspalvelut käyttävät Googlen tai Amazonin kaltaisten jättiläisten tallennuspalveluita. Raporteissa yhtiön omat päästöluvut saattavat laskea, vaikka todellisuudessa toiminnasta aiheutuvat ympäristöhaitat kasvavat.

– Striimiyhtiöt eivät voi vain sysätä vastuuta Googlelle tai Amazonille. Ne voisivat ostaa niistä osuuksia ja yrittää vaikuttaa sitä kautta, musiikkitieteilijä Devine kertoo Ylelle.

Ylen selvityksen mukaan Googlen kaltaisten jättiläisten omistamat datakeskukset tuottavat arviolta noin kaksi prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Se on samaa suuruusluokkaa lentämisen kanssa.


Lähde: yle.fi
Topias Pentala

Exit mobile version