Juttusarjamme viimeisessä osassa otamme tarkasteluun kaksi parasta joukkuetta, jotka ikinä luistelivat NHL-jäillä. Toisessa joukkueessa pelasi peräti kymmenen tulevaa Hockey Hall of Fame-pelaajaa, ja toinen onnistui ensimmäistä kertaa historiassa pelaamaan 60 voiton kauden.
2. Kauden 2001-02 Detroit Red Wings
Tähtisikermä. Se on sana, joka parhaiten kuvaa 2000-luvun alun Detroit Red Wingsiä. Kapteeni Steve Yzermanin johtamassa joukkueessa pelasi peräti yhdeksän tulevaa Hockey Hall of Fame-pelaajaa, ja mitä todennäköisimmin joukkoon saadaan kymmenes nimi jahka venäläistaituri Pavel Datsjuk lopettaa uransa KHL:ssä. Jäällä luistelikin yksi kaikkien aikojen nimivahvimmista joukkueista.
Koko pelaajalistaa voisi olla tuskastuttavaa lukea, mutta kerron tässä ne kaikkein suurimmat nimet. Jo edellä mainitun kapteeni Yzermanin ura hakee vertaistaan. 1514 ottelua ja 1755 pistettä yhden joukkueen riveissä kertoo paljon ”Stevie Wonderista”. Lisäksi hän on paitsi Red Wingsin, myös koko NHL:n historian pitkäaikaisin kapteeni, hänen kannettuaan C-kirjainta paidassaan peräti 19 kauden ajan. Yzermanin tukena joukkueen takalinjoilla luisteli yksi kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Ruotsalainen Nicklas Lidström voitti urallaan peräti seitsemän kertaa Norris Trophyn, joka jaetaan NHL:n parhaalle puolustajalle. Kuten Yzerman, myös Lidström vietti koko uransa Red Wings-paidassa. 1564 ottelua yhden seuran riveissä on eniten liigan historiassa. Detroitin maalia vartioi tulisieluinen Dominik Hasek. Toisin kuin Yzerman ja Lidström, Hasek ei viettänyt koko uraansa autokaupungissa, vaan hänet muistetaan parhaiten Buffalo Sabresista. Silti tsekkiläisvahti on mainitsemisen arvoinen nimi. Muut tulevat kunniagallerian pelaajat olivat Brendan Shanahan, Sergei Fedorov, Brett Hull, Luc Robitaille, Chris Chelios ja Igor Larionov. Myös joukkueen toimitusjohtaja Ken Holland ja päävalmentaja Scotty Bowman kuuluvat Hall of Fameen.
Suuret nimet eivät myöskään pettäneet, ja Detroit sijoittui koko liigan kärkeen voitettuaan 51 ottelua. Brendan Shanahan oli joukkueen paras pistemies tehoin 37+38=75. Kukaan joukkueen pelaaja ei sijoittunut koko liigan kymmenen parhaan pistemiehen joukkoon, mutta kauden jälkeen sekä Lidström että Chelios äänestettiin liigan ensimmäiseen tähdistökentälliseen. Ruotsalaispuolustaja voitti myös uransa toisen Norris Trophyn. Voisikin sanoa, että hyökkäyspään kovista nimistä huolimatta puolustus oli Detroitin valttikortti pudotuspeleihin lähdettäessä.
Ensimmäisellä kierroksella Detroit sai haastajakseen kanadalaisjoukkue Vancoucer Canucksin. Canucks oli selviytynyt loppupeleihin läntisen konferenssin viimeisenä joukkueena, mutta heillä oli riveissään pistepörssin toiselle ja kolmannelle sijalle sijoittuneet Markus Näslund ja Todd Bertuzzi. Vancouver ei siis ollut niin huono, kuin sijoitus antoi ymmärtää. Kuitenkaan he eivät onnistuneet kaatamaan runkosarjavoittaja Detroitia, ja heidän kesälomansa alkoi kuuden pelatun ottelun jälkeen.
Toisella kierroksella vastaan asettui St.Louis Blues ja heidän kapteeninsa, ex-huippupakki Chris Pronger. Suomalaissukuinen Pronger oli yksi tuon ajan NHL:n vaikeimpia vastustajia, paitsi taitojensa, ennen kaikkea fyysisyytensä takia. Pronger onkin edelleen viimeisin puolustaja, joka on palkittu NHL:n arvokkaimmalle pelaajalle jaettavalla Hart Memorial Trophylla. Missourilaisista ei kuitenkaan ollut todellista haastetta Detroitille, ja joukkue eteni konferenssifinaaleihin viiden ottelun jälkeen.
Konferenssifinaaleissa Detroit sai vastaansa verivihollisensa Colorado Avalanchen. Joukkueiden välinen viha oli peräisin 1990-luvun lopusta, ajalta jolloin molemmat olivat NHL:n huipulla ja kohtasivat useina keväinä pudotuspeleissä. Taitoakin Denverin joukkueessa riitti, muun muassa Joe Sakicin ja Peter Forsbergin muodossa. Kuten odottaa sopi, Colorado nosti riman uusiin korkeuksiin. Kuuden pelatun ottelun jälkeen sarja oli tasoissa molempien napattua kolme voittoa. Ratkaiseva seitsemäs kamppailu pelattiin Detroitissa Joe Louis Arenalla. Tuo ”Game 7” jäi historiaan yhtenä Red Wingsin kovimmista otteluista. Avalanche joutui poistumaan kaukalosta peräti 7-0 tappio niskassaan, kun taas Red Wings eteni Stanley Cupin finaaleihin.
Finaalivastustajaksi valikoitui idän konferenssin voittanut Carolina Hurricanes. Ylisuorittanut Hurricanes oli onnistunut aiemmin pudottamaan huippujoukkue New Jersey Devilsin, suomalaislegenda Saku Koivun johdattaman Montreal Canadiensin ja viimeisimpänä Kanadan suurimman kaupungin joukkueen, Toronto Maple Leafsin. Nyt panokset olivatkin valtavat, kun huippunimien johtama Red Wings saapui finaalivastustajaksi. Ensimmäinen ottelu päättyikin Detroitin häviöön lukemin lukemin 2-3, mutta tämä jäi joukkueen kauden viimeiseksi tappioksi. Suvereenein ottein Red Wings voitti seurahistoriansa kymmenennen mestaruuden voittamalla neljä ottelua putkeen. Pudotuspelien arvoikkaimpana pelaajana palkittiin ruotsalaispuolustaja Nicklas Lidström, joka oli myös palkinnon ensimmäinen eurooppalainen voittaja.
1. Kauden 1976-77 Montreal Canadiens
Kauden 1975-76 päätteeksi Montreal Canadiens voitti jopa historiallisen kovin ottein seurahistoriansa 19. mestaruuden. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, millaisen kauden quebecilaiset tulisivat pelaamaan.
Muistellaan hetki niitä pelaajia, joita Canadiensilla oli. Peräti 14 heistä oli joukkueen omia varauksia, kruununjalokivenä superlaitahyökkääjä Guy Lafleur, joka oli oman aikakautensa parhaita pelaajia. Puolustuksen kivijalkana hääri Larry Robinson, joka kirjautti kaudella järjettömän tehotilaston +120, joka on yhdellä kaudella paras lukema heti Bobby Orrin jälkeen. Koko urallaan 730 osumaa plussan puolelle jäänyt Robinson on kyseisen tilaston ennätysmies. Montrealin maalinsuulla luisteli myöhemmällä iällään muun muassa Kanadan politiikkaan osallistunut Ken Dryden. Mielenkiintoinen fakta on myös se, että edellisellä sijalla ollutta Red Wingsiä ja Canadiensia yhdisti yksi asia. Molempien päävalmentajana toimi legendaarinen Scotty Bowman. Hänellä on hallussaan valmentajien voittoennätys, joka on saavutettu 1244 voitolla. Bowmania pidetäänkin täysin oikeutetusti historian parhaana valmentajana.
Supertähti Lafleurin johtama joukkue pelasi kauden 1976-77 läpi tahdilla, jota ei koskaan ennen oltu nähty. Canadiens voitti 80 ottelustaan peräti 60, tasapelejä tuli 12 ja häviöitä ainoastaan kahdeksan. Lafleur voitti 136 pisteellään paitsi Canadiensin, myös koko NHL:n pistepörssin. Myös toinen laitahyökkääjä Steve Shutt ylsi sadan tehopisteen kauteen. Kauden jälkeen jaettavista henkilökohtasista palkinnoista Montrealin pelaajille jaettiin viisi kahdeksasta. Merkittävimpinä palkintoina Lafleur voitti Hart Memorial Trophyn ja Robinson puolestaan Norris Trophyn. Voisikin sanoa, että kaikki paitsi mestaruus olisi suuri pettymys Canadiensille.
Ensimmäiselle kierrokselle Montreal sai vastaansa St.Louis Bluesin. Blues kärsi runkosarjassa paljon tappioita, joten heillä ei ollut oikeastaan mitään asiaa haastamaan superjoukkue Canadiensia. Montrealilaiset painelivatkin konferenssifinaaleihin suoraan neljän ottelun jälkeen, jossa vastaan asettui Denis Potvinin ja Bryan Trottierin johtama New York Islanders. Islanders oli nousujohteinen joukkue, mutta joutuivat toteamaan Canadiensin paremmaksi kuuden ottelun sarjan jälkeen.
Stanley Cupin finaaleissa vastaan luisteli Boston Bruins. Jean Ratellen johtama joukkue oli kärsinyt suuren tappion ennen kauden alkua, kun uransa ehtoopuolella ollut Bobby Orr oli kaupattu Chicago Black Hawksiin. Boston oli kuitenkin onnistunut selvittämään tiensä loppuotteluihin kaatamalla ensin Los Angeles Kingsin ja heidän jälkeensä Philadelphia Flyersin. Canadiensilla ei kuitenkaan ollut ongelmia bostonilaisten kanssa, vaan he voittivat seurahistoriansa 20. mestaruuden suoraan neljän ottelun jälkeen. Keskushyökkääjä Jaqcues Lemaire iski peräti kolmessa ottelussa voittomaalin, mukaan lukien mestaruuden ratkaisseen osuman neljännen ottelun jatkoajalla. Guy Lafleur palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana hänen iskettyään 14 ottelussa tehot 9+17=26. Canadiens voitti koko kauden aikana 72 ottelua, joka on edelleen liigan historian kovin saavutus. Detroit Red Wings onnistui sen 1990-luvulla tasoittamaan, mutta nykyisen palkkakaton alaisessa NHL:ssä todennäköisesti yksikään joukkue ei tule tuota ennätystä rikkomaan.
Näin olemme saaneet juttusarjamme viimeisen osan päätökseen. Vielä loppuun kerrataan joukkueet, jotka pääsivät listalle.
10. 2014-15 Chicago Blackhawks
9.1973-74 Philadelphia Flyers
8.1971-72 Boston Bruins
7.1959-60 Montreal Canadiens
6.1997-98 Detroit Red Wings
5.1981-82 New York Islanders
4.1991-92 Pittsburgh Penguins
3.1984-85 Edmonton Oilers
2.2001-02 Detroit Red Wings
1. 1976-77 Montreal Canadiens
Kiitos kaikille lukijoille!
Teksti: Valtteri Lähtinen
Artikkelikuva: Eero-Aleksi Manttari