Saksa on iso ja menestynyt urheilumaa, mutta sieltä löytyy ainakin yksi laji, jossa se ei ole vielä menestystä niittänyt. Salibandyn puolesta ei urheilumaailmassa ihan liikaa luukuteta edes kotimaassa, vaikka meidän salibandymaajoukkue pelaa MM-kisojen finaaleissa vuodesta toiseen.
Saksalaisessa salibandyssä pelataan niin ikään Bundesliigaa ja sekin on siltä osin Saksan pääsarja. Kuulostaa ainakin asioista tietämättömän korvaan hienolta, kun joku kertoo pelaavansa “säbää” Saksassa ja nimenomaan Bundesliigassa. Merta edemmäs ei tarvitse mennä kalaan saadakseen selville, ettei saksalaisen salibandyn taso välttämättä päätä huimaa.
Sarja on kansainvälistynyt vuosien saatossa ja suomalaisväriäkin sarjasta löytyy pelaajatasolta valmennustehtäviin saakka. Esimerkiksi Saksan maajoukkueen valmennustiimi on suomalaiskomennossa Atte Ronkasen ja Ilkka Kittilän kaltaisten nimien voimin, joista jälkimmäinen toimii myös UHC Sparkasse Weissenfelsin päävalmentajana.
Bundesliigasta löytyy enemmänkin suomalaista valmennusosaamista. Jay Backman toimii DJK Holtzbüttgenin päävalmentajana ja tästäkin voi jo päätellä, että suomalaista osaamista arvostetaan saksalaisessa salibandyssä todella paljon. Saksassa oman lempinimenkin saanut “Dr. Floorball “ viettää jo kolmatta kauttaan Saksassa. Jay kertoo antamassaan haastattelussa omasta polustaan saksalaisen salibandyn parissa:
– He ketkä eivät itse osaa pelata, valmentaa. Ensimmäinen vuosi meni Bremenin lähellä Lilienthalissa, josta raavittiin kasaan Saksan Cupin mestaruus ja liigan finaalisarjassa tulikin sitten reilusti takkiin.
– Toiseksi vuodeksi siirryin Dusseldorfin lähelle Kaarstiin DJK Holzbüttgenin päävalmentajaksi. Täällä oltiin ennen koronan katkaistua kautta Top-4 sijoilla ja menossa Final4 Pokal-peleihin. Nyt on siis kolmas kausi menossa.
Jay toteaa humoristiseen tyyliinsä, että lajin helppous on taas alkanut viehättämään. Hän ottaa myös varovaisesti kantaa siihen, miten tai miksi niin moni suomalainen salibandyn pelaaja löytää itsensä Saksan Bundesliigasta:
– Tosi vaikeaa muiden puolesta vastata, mutta veikkaisin, että helppo vuosi ulkomailla armeijan tai opiskeluiden välissä vähän sählyä pelaten. Itse halusin vain valmentaa ja asua muualla kuin Suomessa. Onhan se ihan kiva olla salibandyssä niin sanotusti jeesuksesta seuraava, kun huomaa pärjäävänsä salibandyn kehitysmaassa.
Jay Backman viettää jo kolmatta kauttaan Saksassa.
Valmennustehtävät lähtevät Jayn kertoman mukaan liikkeelle jo ihan perusasioista, kuten esimerkiksi kellon käytöstä. Toisin sanoen, oltaisiin paikalla ajoissa, eli treenitkin päästäisi aloittamaan aikataulussa. Muutenkin harjoittelun toivoisi olevan säännöllisempää ja elettäisiin enemmän urheilun ehdoilla.
– Esimerkiksi Suomeen verrattuna täällä on valmennuksellisesti erittäin suuria eroja, sillä Saksassa ei ole oikeastaan minkään tason valmentajakoulutusta tarjolla millekään tasolle. Tästä johtuen täällä pyörii milloin minkäkin näköistä “bussikuskia” penkin takana, joille se aidaton kohta pellolla on ainut mahdollisuus mennä yli, eikä ymmärrys riitä kiertämiseen. Usein vastaan tulee joukkueita, joiden ainoa mahdollisuus lapsellisen tuomaritoiminnan salliessa on rikkoa peliä sen rakentamisen sijaan.
Mitä sitten saksalaisten pelaajien yleiseen pelilliseen tasoon tulee, Jay kertoo parhaiden pelaajien voivan pärjätä Suomen 1. divarissa ja heikoimmilla ei karkeasti sanottuna olisi mitään asiaa Suomessa salibandyn pariin.
– Jos mietitään hankintoja Suomesta Saksaan, osa 1. divarissa pelaavista pelaajista voivat olla perus pelaajia Saksassa, tai ihan huippuja jotka keikkuu paljon tehoja nakutellen pistepörssin kärjessä.
Miro Siljamo on myös yksi Saksaan muuttaneista suomalaispelaajista ja miehellä onkin jo kuuden vuoden kokemus saksalaisesta salibandystä. Pieni seikkailunhalu parikymppisenä nuorimiehenä vei Saksaan ja TV Lilienthaliin. Miro pelasi Suomessa parhaimmillaan 2. divarissa, ennen lähtöä bratwurstin luvattuun maahan.
– Halusin lähteä haistelemaan maailman tuulia ja Saksan taso vaikutti siltä, että joutuu tekemään jotain pärjätäkseen, mutta pääsisi myös ainakin pelaamaan. Alkuperäinen suunnitelma oli kokeilla yksi kausi, mutta tulikin sitten jäätyä pidemmäksi aikaa.
Syyt jäämiseen olivat mm. joukkueen mahtava meininki ja monipuoliset treenit. Yhtäkkiä löytyikin jo oma vuokra-asunto, työpaikka ja rakkauselämänkin napsahtaessa raiteilleen, alkoi näyttää siltä ettei paluuta kotiin olla ainakaan vielä hetkeen näkemässä. Saksan kielioppikin on tarttunut vuosien saatossa jo niinkin tiukasti, että mies puhuu jo lähes täydellistä Saksan kieltä.
Miro Siljamo (keskellä) on pelannut salibandyn Bundesliigassa jo useamman vuoden.
Saksalainen salibandy ja ennen kaikkea Bundesliiga ottaa pikkuhiljaa pieniä askeleita oikeaan suuntaan. Junioripelaajat ovat parempia, kun seurat vain malttavat niitä itse kasvattaa, eikä aina poljeta oikotietä värväämällä esimerkiksi Skandinaviasta kentällisen verran taitavampia pelaajia. Toki ulkomaalaisvahvistukset lisäävät liigan mielenkiintoa ja nostavat pelin tasoa, mutta omien kasvattien saaminen kentälle lisää jatkuvuutta ja ylipäätään seurojen kehitystä.
Ehkä tässäkin pätee vanha ja klassinen fraasi “hiljaa hyvä tulee” salibandyn kasvaessa isossa urheilumaassa pikkuhiljaa isommaksi ja ammattimaisemmaksi lajiksi. Näyttää siltä, että vielä ollaan vähintään 10 vuotta lajin suurmaita, Ruotsia ja Suomea perässä.