Salibandyn pääsarja F-liiga jatkui tammikuun alussa otteluohjelman mukaisesti pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta. Kiristyneiden koronarajoitusten myötä alkuvuoden ottelut on pelattu tyhjille katsomoille. Tämän lisäksi lukuisia otteluita on jouduttu siirtämään koronatartuntojen seurauksena.
Teksti: Eetu Moisio
F-liigaa on pelattu jälleen tyhjille katsomoille. Kuva: Ari Arola
F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kertoo F-liigan nykyisestä tilanteesta koronarajoitusten keskellä ja avaa loppukauden suunnitelmia. Nurmisen mukaan F-liigan päätavoitteena on viedä kausi terveysturvallisesti läpi.
Mitkä ovat suurimpia haasteita, mitä nykyiset koronarajoitukset tuottavat?
“Tällä hetkellä varmaan joukkueiden sisäiset karanteenit. Tartuntaketjut leviävät nopeasti ja virus ei valitse, keneen se tarttuu. Jos esimerkiksi yksi, kaksi tai kolme pelaajaa joukkueesta saa tartunnan, on ollut epäselvää, kuinka moni joutuu karanteeniin. Lisäksi seurat ovat miettineet, saako muu joukkue jatkaa tuolloin harjoittelua tai pelaamista.”
Onko kauden keskeyttäminen esimerkiksi siihen asti, kunnes yleisö saa palata katsomoihin, ollut mietinnässä?
“Yleisön palaaminen on tällä hetkellä toisarvoinen asia. Meillä on päätavoitteena viedä kausi ylipäätään terveysturvallisesti loppuun. Ensi viikon torstaina on kokous, jossa pohditaan yhdessä kaikkien seurojen kanssa nykyistä koronatilannetta. On mahdollista, että siirrettyjä otteluita siirretään entisestään pelattavaksi runkosarjan viimeisen kierroksen jälkeen, jos on mahdollista, että yleisö saa silloin palata katsomoihin. Tämä tarkoittaisi sitä, että playoffit alkaisivat suunniteltua myöhemmin.”
Mikä on tällä hetkellä joukkueiden protokolla, jos yksi pelaaja joukkueessa saa tartunnan?
“Viranomaiset otti muutama päivä sitten taka-askelia vastuutehtävissään. Viimeisimpien viranomaisten ohjeiden mukaan vain tartunnan saanut henkilö joutuu karanteeniin, eikä koko joukkue. Tämä oli tietenkin merkittävä linjaus. Tärkeää on se, että joukkueilla on yhteinen linja, mitä tulkita.”
Pyritäänkö kaikki siirretyt F-liiga-ottelut pelaamaan toisena ajankohtana, vai voidaanko lopulliset sijoitukset määrittää esimerkiksi pistekeskiarvolla?
“Tämä on yksi asia, jota pohditaan kokouksessa ensi torstaina. Pistekeskiarvo on yksi vaihtoehto muiden joukossa, mutta ennemmin kaikki ottelut pyritään pelaamaan. Tämä kausi on siitä erilainen, että kaksi huonointa joukkuetta putoaa suoraan divariin ja kolmanneksi huonoin karsii divarijoukkueen kanssa F-liigapaikasta. Kyseessä on siis isot panokset. Aikataulun puitteissa kaikki ottelut pyritään pelaamaan ja pitämään ottelurunko kasassa. Mikäli lisää otteluita joudutaan siirtämään, voi olla, että viimeisen kierroksen jälkeen siirrytään suoraan playoffeihin. Kaikki päätökset tämän suhteen tehdään kollektiivissa seurojen kanssa. Se on tapa, jolla F-liigaa johdetaan.”
Onko playoffien osalta tehty vielä mitään suunnitelmia, vai edetäänkö koronatilanteen kanssa päivä kerrallaan?
“Varmaan se jälkimmäinen, eli päivä kerrallaan. Jos yksi playoff-sarja katkeaa tartuntojen takia, niin muut sarjat jatkuvat normaalisti, ja voittajat odottavat katkenneen sarjan päättymistä. Kun muistellaan viime kautta, F-liiga oli ainoa sarja, joka ei jäänyt tauolle, eikä lyhentänyt playoff-sarjoja. Seuroilla on edelleen halukkuus pitää tästä kiinni. Jos parin kuukauden päästä on vielä se tilanne, että yleisöä ei saa ottaa halleihin, niin tilannetta arvioidaan tarkkaan. Seurojen taloudellinen sietokyky on jo nyt äärirajoilla. Kaikki tietenkin uskomme ja toivomme, että tilanne paranee.”