Nuorisovaltuutetut ympäri Suomea kokoontuivat Lahteen tarkoituksenaan oppia lisää vaikuttamisesta ja luoda verkostoja.

KUVA: Aris Torres
Aktiivipäivät järjestettiin yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa.
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto järjestää kaksi kertaa vuodessa kahden päivän mittaisen Aktiivipäivät-tapahtuman, jossa nuorisovaltuutetut ympäri Suomea pääsevät kokoontumaan ja oppimaan uutta vaikuttamisesta. Tämän syksyn Aktiivipäivien teemana oli Globalisaatio ja ihmisoikeudet. Tapahtumaa järjestettiin Lahden lyseossa yhteistyössä Suomen YK-liiton kanssa.
Lyseoon kokooontui nuorisovaltuutettuja Kangasalta, Ähtäristä ja jopa Inarista.
Mä oon halunnut tulla kouluttautumaan: kehittämään omaa osaamista, että mä voin viedä niitä hyviä käytänteitä sinne omaan kuntaan ja sitten meidän nuorisovaltuustolle, kertoo Ähtärin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Eetu Setälä.
Aktiivipäivillä saattoi nähdä nuorisovaltuutettuja mainostamassa omaa kuntaansa. Kovaäänisimmät mainostajat olivat muun muassa Loimaan valtuutetut, jotka huusivat “Loimaa!” kantaen Loimaa-kylttiä. Tapahtuman aikana myös nuorisovaltuutetut muista kunnista menivät “Loimaa!”-huudon mukaan. Mainostus oli toiminut.
Myös Jämsän nuorisovaltuutetut astuivat tapahtumaan markkinointi mielessä. Jämsäläisiä nuoria valtuutettuja näkyi muun muassa jakelemassa Jämsä-tuotteita. Valtuutetuilla oli mukanaan myös Jämsä-ämpäri.

KUVA: Aris Torres
Loimaan nuorisovaltuutettuja.
Aktiivipäivillä valtuutetut osallistuivat erilaisiin YK-liiton pitämiiin pajoihin, joissa keskustelun aiheina olivat muun muassa kiusaaminen, ihmisoikeudet ja pakolaisuus. Lisäksi myös Nuva ry:n liittohallituksen jäsenet järjestivät “vertaispajoja”, joissa valtuutetut pääsivät puhumaan esimerkiksi paikallisten ja alueellisten nuorisovaltuustojen välisestä yhteistyöstä ja uusien nuorten osallistamisesta nuorisovaltuusto-toimintaan.
Etenkin kiusaaminen herätti paljon keskustelua. Valtuutetut esittivät huolta opettajien uskalluksen puutteesta puuttua kiusaamistilanteisiin. Myös uhrien siirtämistä toiseen kouluun on kritisoitu.
Nuva ry:n liittohallituksen jäsenen Aada Ahon mielestä kiusaamiseen suhtaudutaan yleensä tarpeettoman lempeästi. Aho toivoo, että uhrien näkökulmaa otettaisiin enemmän huomioon.
Valtuutetut ovat tykänneet syksyn teemasta. Varsinkin Setälä piti teeman esille tuotuja aiheita opettavaisina.
Olen todella paljon oppinut YK:sta ja sitten vertaispajoista. Esimerkiksi tästä yhteistyöstä: mitenkä me voidaan edistää yhteistyötä niin alueellisesti kuin sitten kuntien kesken, kertoo Setälä.
YK-liitosta kehuja
Yksi YK-liiton pitämistä pajoista oli nimeltään “Minun oikeuteni – sinun velvollisuutesi, vai miten se olikaan?”. Pajassa nuorisovaltuutetut pääsivät keskustelemaan ihmisoikeuksien turvaamisesta. Valtuutettujen keskustelut yllätti varsinkin YK-liiton ihmisoikeusasiantuntijaa Rosa Puhakaista, joka piti keskusteluja älykkäinä.
Nyt jos joku vielä sanoo, etteivät nuoret ole kiinnostuneita politiikasta, niin saavat kyllä katsoa peiliin, sanoo Puhakainen.
Puhakaiselta tuli myös muutama kunniamaininta kahdesta tietyistä valtuutetuista: Turun nuorisovaltuutettu Valtteri Suvanto ja Lahden nuorisovaltuuston puheenjohtaja Moona Parviainen. Puhakainen kertoi seuranneensa Suvanton ja Parviaisen väittelyä ja kehui heidän argumentaatiotaitoja.
He olivat kuin ammattilaisia, kertoo Puhakainen.

KUVA: Aris Torres
Valtteri Suvanto ja Moona Parviainen saivat kehuja.
Ei vain politiikkaa
Yhteiskunnallisten keskustelujen lisäksi nuorisovaltuutetut pääsivät myös pelaamaan jalkapalloa. Valtuutetut sekoitettiin eri joukkueisiin, jotka kilpailivat keskenään.
Pallo lensi pelin aikana kokoajan laidasta toiseen. Peli oli intensiivinen, mutta voittajajoukkue oli selkeä.
En mä laskenut, mutta jotain viittä yhtä se varmaan oli meille, kommentoi Ylöjärven nuorisovaltuuston puheenjohtaja Konsta Tikkakoski.
Tikkakoskilta kysyttiin, kuka oli joukkueen “tykki”. Tähän Tikkakoskilla oli selkeä ja varma vastaus: Tottakai mä olin.

Jalkapallopeli oli intensiivinen.
Tikkakoskin mielestä oli myös mukavaa päästä näkemään ihmisiä muualta Suomea. Nuva ry:n puheenjohtaja Nette Rimpiojan mukaan verkostoituminen onkin koko tapahtuman tärkein pointti.
Kyllä mä uskon, että kaikkein eniten hyötyy niistä verkostoista, joita täältä pystyy viikonlopun aikana rakentaa, sanoo Rimpioja.
Nuorisovaltuutettujen suosikkia oli myös iltaisin järjestetyt karaoke-hetket, jolloin valtuutetut saivat myös ehdottaa biisitoivomuksia. Karaokessa soitettiin muun muassa Robin Packalenin biisejä sekä Arttu Wiskarin klassikko Mökkitie.
Kaikki eivät kuitenkaan tulleet fiilistelyihin mukaan. Karaoke-lavalla saattoi nähdä monia tanssivia ja heiluvia valtuutettuja, mutta suurinosa lauloivat mukana ilman kovempaa heilumista.
Haikeat tunnelmat
Uudenkaupungin nuorisovaltuuston avustava sihteeri Maisa Kari olisi toivonut aktiivipäiville vielä kaksi päivää lisää.
Tuntuu, että on menty ihan niin kuin naps, et justhan eilen tänne tultiin, kertoo Kari.
Kari kuvailee tunteitaan haikeaksi.
Ihmisiä tulee kova ikävä, Kari lisää.
Myös Martta Lehto jakaa samoja tunteita. Lehto on Loimaan nuorisovaltuutettu..
Mä haluaisin olla tääl niin paljon pidempään. Alussa mua stressatti niin paljon, että vitsi en mä ehkä saisi kavereit ja mitä täällä tapahtuu. Nyt mä oon vähän sillee, et ei kotiin, kertoo Lehto.