Site icon HEO / journalismiopintojen harjoitustoimitus

Tapahtujan tuottaja lupaa – 10 kertaa hienompi show tulossa kuin aiemmin

Perinteinen Suomi-Ruotsi-maaottelu on käynnissä Helsingin Olympiastadionilla.

Helsingin Olympistadionilla Suomi kohtaa Ruotsin. Kohtaamisia on kertynyt jo tämä ilta mukaanlukien 101 kappaletta. Kisat saatiin käyntiin pilvisessä ja lämpimässä loppukesän lauantai-illassa. Nuoret yleisurheilijat avasivat jo oman kisataipaleensa päivällä.

Seitsenottelija Saga Vanninen tapaamassa faneja kisakylässä.

Olympiastadionin ulkopuolella fanit pääsivät tapaamaan muunmuassa seitsenottelija Saga Vannista Valion tapahtumapisteellä.

Haastattelussa tapahtuman tuottaja Tanja Taipale.

Tapahtujan tuottaja lupaa – hieno show tulossa illalla

Tapahtuman tuottaja Tanja Taipale tuottaa tapahtumaa toista kertaa. Hän palasi suoraan tositoimiin alkuvuodesta äitiyslomalta. Hän itse odottaa eniten näkevänsä 100 metrin pikamatkat, jos hän kiireiltään vain ehtii. Erityisesti hän odottaa innolla Lotta Kemppisen ja Riku Illukan edesottamuksia. Taipale on yleisurheiluihminen, ja hän mainitsee myös Ruotsin edustajan Daniel Ståhlin. Tapahtuman tuottamisessa on mukana vajaat 400 vapaaehtoista. Lisäksi Suomen urheiluliitosta on ollut mukana 10 henkilöä järjestämässä tapahtumaa. Juhlajärjestelyjä on tehty ihan viime päiviin, sillä mitalistit varmistuivat vasta kesän EM-kisojen aikaan.

”Juhlajärjestelyt on tehty tällä kertaa potensiin kymmenen, verrattuna vuoteen 2022!”, tuottaja sanoo. Taipale odottaa hyvänmielistä kamppailua Suomen ja Ruotsin välillä.

Kalo-maskotti poseerasi kisakylässä.

Ottelupäivä huipentuu EM-mitalijuhlaan, vähän ennen iltakymmentä.

Exit mobile version