Huikea harjoittelujakso Hesarissa

Työharjoittelujakson myötä on toteutunut yksi suurimmista unelmistani. Olen päässyt maistamaan toimittajan työtä aivan oikean sanomalehden toimitukseen. Minun kohdallani se oli Helsingin Sanomat, jonka urheilutoimituksessa olen ollut nyt neljä viikkoa. Jäljellä on enää muutama päivä. Lähden haikein tunnelmin kohti viimeistä viikkoa. Juuri Helsingin Sanomat oli minulle unelmien täyttymys, olenhan lukenut lehteä pienestä pitäen. Talvella lähettelin harjoitteluhakemuksia sanoma- ja aikakauslehtiin…

Pääty tuli vastaan HUT- turnauksessa

Urjojen salibandyjoukkue hävisi yllättäen molemmat alkusarjan ottelunsa eilen tiistaina pelatussa alkuturnauksessa. Joukkueelle oli hankittu nimikoidut pelipaidat ja harjoituspelien sekä kokoonpanojen kasaamisen jälkeen turnausodotukset olivat korkealla.

Les Mills Bodypump maailmanlaajuisessa suosiossa

Les Millsin Bodypump-konsepti on levinnyt ympäri maailman. Kyseessä on monipuolinen lihaskuntotreeni levytankoja ja -painoja apuna käyttäen, tarttuvan musiikin tahdissa. Salitreeniin verrattuna tehdään enemmän toistoja pienemmillä painoilla, jolloin on mahdollista kehittää sekä lihasvoimaa että kestävyyttä. Mitä on lajin suosion takana? Näkyykö fitness-buumi pumppisaleilla?

Leijonien GM Jere Lehtinen nauttii uudesta maajoukkueroolistaan

Päävalmentaja Kari Jalonen ja General Manager Jere Lehtinen julkistivat Karjala-turnaukseen valmistautuvan joukkueensa eilen maanantaina. Hartwall Areenalla Lehtinen kertoi kiireisestä syksystään uudessa tehtävässä. Pelaajavalinnoissa puhutti muutaman Jokeri-pelaajan puuttuminen. Tulevilla Euro Hockey Toureilla nähtäneen enemmänkin Jokereiden suomalaisia KHL-taitureita.

Helsinkiläiset vastustavat tukistamista

Vihdin Uutiset kertoi 27. kesäkuuta äidistä, joka sai sakkotuomion tukistettuaan kahta alakouluikäistä lastaan. Suomessa tukistaminen luetaan lieväksi pahoinpitelyksi ja siitä rangaistaan sakolla. Silti monet ovat sitä mieltä, että lasten fyysinen rankaiseminen on jokaisen vanhemman itse päätettävissä. Lähdimme Helsingin keskustaan selvittämään, mitä mieltä helsinkiläiset ovat asiasta.

Kirjoittavan futisfanin avausottelu

  Olen Noora Karppinen, 19-vuotias journalistinalku Mäntsälästä. Valmistuin lukiosta keväällä 2014 ja nyt opiskelen HEO:n urheilujournalismin linjalla. Urheilua olen harrastanut pienestä pitäen ja sittemmin innostunut myös penkkiurheilusta. Pääasiassa seuraan jalkapalloa ja yleisurheilua, mutta myös muut lajit naulitsevat kotisohvalle. Tulevaisuudessa haluan yhdistää kirjoittamisen ja urheiluinnostuksen ja työskennellä sanoma- tai aikakauslehdessä. HEO- opinnot tarjoavat mahdollisuuden opiskella juuri näitä kiinnostuksen kohteitani. Suosikkimediani Internet…