Mathilda Westerberg sai diagnoosin: epävakaa persoonallisuushäiriö.

Mathilda ”Mattu” Westerberg on tuttu Temptation Island ja Sinkut paljaana ohjelmasta. Teksti: Emilia Ikonen KUVA: Mathilda Westerberg Mathilda oli kaksi kertaa testaamassa houkutuksia Temptation Island reality-sarjassa silloisen poikaystävänsä Japen kanssa. Matun matka oli vauhdikas ja ailahteleva. Ensimmäisellä kerralla he päättivät jatkaa yhdessä, mutta toisella kerralla he lähtivät erisuuntiin. Mattu esiintyi Sinkut paljaana ohjelmassa alkuvuodesta ja…

Ennätyksiä rikkonut West End -musikaali Cats saapuu Suomeen marraskuussa

Musikaali on mahdollista nähdä Tampereella Nokia Areenalla 27.–30. lokakuuta, sekä Helsingin jäähallissa 3.-6. marraskuuta.  Musikaali saapuu Suomeen Lontoon West Endistä alkuperäiskielellään englanniksi. Iso-Britannialainen lehti Daily Mirror on kuvaillut musikaalia seuraavasti: “ajatonta musiikkia, vaikuttavat lavasteet sekä loistava roolitus”. Suomessa nähtävän toteutuksen pääosissa nähdään muun muassa Jacinta Whyte, Martin Callaghan, Ed Wade, Aaron Elijah sekä Lizzie Nance.…

Rammsteinin Olympiastadionin konsertit myytiin loppuun muutamassa tunnissa

Rammstein on saksalainen industrial metal -yhtye joka saapuu Suomeen keväällä  2023.  SAKSALAINEN heviyhtye Rammstein esiintyy Helsingin Olympiastadionilla kahtena iltana toukokuussa ensi keväänä. Liput konsertteihin tulivat myyntiin 8.9.2022 kello 10 aamulla lauantain keikkaliput myytiin loppuun noin 20 minuuutissa ja sunnuntain keikka oli myyty loppuun iltapäivään mennessä Tarkemmat konsertti päivät on 27 ja 28 toukokuuta “Stadion keikoille…

Nuorten mielenterveysongelmat kasvussa – Miten nuoret saisivat nopeammin apua?

Viime aikoina on uutisoitu paljon nuorten mielenterveysongelmien kasvusta. Potilastilastojen mukaan, etenkin nuorilla tytöillä masennuslääkkeiden käyttö on kasvussa. Koronapandemian toisena vuonna – 2021, mielenterveyden häiriöihin perustuvan sairauspäivärahan saajien määrä lähti uudelleen kasvuun. Erityisesti nuorille naisille maksettujen päivärahojen määrä jatkoi kasvuaan. Kelan mukaan vuodesta 2005 nuorille naisille maksettujen päivärahapäivien määrä on lähes viisinkertaistunut. Kelan tutkimuspäällikkkö Jenni Blomgrenin…

Uutistausta: Kuka sovitteli hoitajariidan?

Pitkän väännön jälkeen hoitajajärjestöt, Tehy ja Super, ja Kuntatyönantajat KT pääsivät yhteisymmärrykseen työehtosopimuksesta. Uusi valtakunnansovittelija Anu Sajavaara johdatti osapuolet samaan maaliin parissa kuukaudessa uudessa tehtävässään aloittamisen jälkeen. Tes-neuvottelut olivat alkaneet jo alkuvuodesta. Ne kestivät kaikkiaan noin yhdeksän kuukautta. Kauan oli ollut selvää, että neuvotteluosapuolet eivät keskenään saa sopua asiaan. Hoitajajärjestöt valmistelivat poikkeuksellisia toimia. He organisoivat…

Madkid World avasi isompiin tiloihin Kallioon

Viime keväänä Otto Hokkanen ja Teemu Kurki avasivat Kruununhakaan vintage- ja second handliike Madkid Worldin. Hokkanen ja Kurki ovat molemmat kotoisin Mikkelistä. Ennen liikkeen avaamista he kuvasivat vaatteita Instagramiin ja myivät sitä kautta. Eräänä iltana yhteisellä lenkillä Hokkanen kysyi Kurjelta lähtisikö hän mukaan perustamaan yritystä. Muutamien päivien mietinnän jälkeen Kurki vastasi myöntävästi ja näin alkoi…