Miss Suomi -finalisti Katja Nilsson — Misseys ei ollut lapsuuden haaveeni

Kauppakeskus Jumbossa nähtiin sunnuntai-iltapäivällä vuoden 2025 Miss Suomi -finalistien muotinäytös. Tapahtumaa seurasi paikan päällä runsaslukuinen ja innokas yleisö. Missiehdokkaiden asukokonaisuudet koostuivat Jumbon liikkeistä saatavilla olevista vaatteista ja asusteista.

Kuva: Katja Nilsson poseeraa ensimmäisenä oikealta

 

Urjalasta lähtöisin oleva, nykyisin Tampereella asuva sisällöntuottaja ja podcast-juontaja Katja Nilsson, 26, kilpailee numerolla 9. Nilsson kokee missikilpailun opettaneen hänelle paljon.

— Kilpailu merkitsee minulle todella paljon, tämä on minulle iso kasvun matka ja olen todella kiitollinen että saan olla täällä ja saan haastaa itseäni. Epäonnistuminen ja nähdyksi tuleminen on ollut isoja pelkoja minulle aina.

Nilssonin mielestä avoimuus, lempeys ja aitous ovat tärkeitä arvoja elämässä. Miss Suomena hän haluaisi kannustaa ihmisiä menemään rohkeasti omia polkujaan.

Teen omaa podcastia, ja minulle on tärkeää tuoda kaikenlaisia aiheita avoimesti esille ilman tabuja, sekä inhimillistää tiettyjä teemoja. Kohdataan jokainen ihmisenä, kaikki käy oman polun läpi ja kaikki tekee myös virheitä. Minulle on todella tärkeää olla juuri sitä mitä olen.

Miss Suomi -finaalia voit seurata Alfa-tv:stä lauantaina 6. syyskuuta klo 20:00.