Iivari Ikonen on rytmittänyt koripalloilun arjen kanssa.
(kuva: Reea Tarvainen)

Aurinkoinen syyspäivä on jo kääntynyt iltaan, kun soitan ovikelloa Hirvitiellä, Länsi-Herttoniemessä. 50-luvulla rakennettu rivitalo sijaitsee kauniilla ja rauhallisella alueella lähellä Itäväylää. Ohi pyyhältävä metro rikkoo hiljaisuuden. Herttoniemessä luonto ja kaupunki kohtaavat.

Iivari Ikonen avaa oven, kättelee tuttavallisesti ja pyytää sisään. “Vasta tulin duunista ja heti häiritään”, hän vitsailee. Iivari on pukeutunut rennosti verkkareihin ja huppariin. Harjoituksia edeltävä tankkaus on kesken. “Pastaa ja pestoa. Poikamiesboksin erikoisuus.” Poikamiesboksiksi asunto on yllättävän siistissä kunnossa paria lattialla lojuvaa vaatekasaa ja murokulhoa lukuunottamatta.

21-vuotias Iivari pelaa koripalloa Wartti Basketin edustusjoukkueessa 2. divarissa. Pelipaikaltaan hän on takamies. Ura alkoi 6-vuotiaana Panttereissa. “Faija ehdotti harrastuksen aloittamista ja vei seuraavana päivänä treeneihin.” Kaksi vuotta vanhempi isoveli pelasi myös helsinkiläisjoukkueessa.

Pelikäsityksen ja pelinrakennustaitojensa perusteella Iivarilla olisi edellytykset pelata korkeammalla tasolla. Syöttövalikoima on laaja. “Voisin heittää vähän enemmän. Hyvällä prosentilla on kuitenkin uponnut.” Etenkin askel taakse ja hyppyheitto- tavaramerkkiään mies on säästellyt ja keskittynyt luomaan paikkoja muille. “Kovissa peleissä sitten”, hän kuittaa pilke silmäkulmassa.

Nappisuorituksella Wartilla olisi mahdollisuudet hätyytellä kärkipaikkaa ja nousukarsintoja. Paljon on kiinni avainpelaaja Ikosesta. “Lakersillakin on monta kovaa pelaajaa, mutta vain yksi Kobe Bryant. Wartilla on vain yksi Ikonen.”

Vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa oli opettava kokemus. “High school-koriksessa ei tunneta heittokelloa. Hyökkäykset saattoivat kestää jopa muutaman minuutin.” Iivari kertoo pitävänsä enemmän eurooppalaisesta pelitavasta ja harjoittelusta. Koulun joukkueen valmentaja oli vanhan liiton yksilöitä suosiva koutsi, joka ei muiden mielipiteitä kuunnellut. Kauden päätösjuhlissa pitämässään puheessa hän luetteli ensin omat meriittinsä ennen kuin muisti puhua myös vähän joukkueen saavutuksista.

Loukkaantumisia tuli pari vuotta sitten useampi peräjälkeen. Leikkauksia ei kuitenkaan tarvittu ja kuntoutumiset ovat olleet nopeita. Päätös jatkamisesta oli helppo. “Koripallo on hemmetin siisti laji. Jaksan pelata sitä niin pitkään kuin vain mahdollista. Olen saanut lajin kautta hienoja kokemuksia ja hyviä ystäviä.”

Iivari haaveili nuorempana ammatilaisurasta. Aktiivinen ja sosiaalinen elämäntyyli on kuitenkin vaatinut veronsa harjoittelussa. Elämää on myös koripallon ulkopuolella, eikä Iivari kadu mitään. Tulevaisuudessa häämöttävät jo uudet haasteet, muutokset ja mahdollisuudet. Nuorena löydetty harrastus kulkee mukana. Elämä ilman koripalloa ei onnistuisi, enää.

Oula Paunonen