Helsingin poliisin tehovalvonnassa vuorossa pyöräilijät.

Helsingin Poliisi valvoo kuluvalla viikolla tehostetusti polkupyöriä.

Poliisi aloitti tällä viikolla polkupyörien ja niiden käyttäjien tehovalvonnan. Poliisi kiinnittää erityisesti huomiota ilman valoja ajaviin pyöräilijöihin.

Riskialueita ovat poliisin mukaan esimerkiksi Mannerheimintie sekä Keskuspuisto, joiden varrella ei kaikkialla ole kirkasta katuvaloverkostoa. Vaarana on, että vaikka pyöräilijä näkisi itse vastaantulijat, muut liikkujat eivät välttämättä näe vauhdilla etenevää pyöräilijää.

Poliisi puuttuu tilanteisiin huomautuksilla.Komisario Pasi Tuomisen mukaan rikkomuksesta on kuitenkin mahdollista määrätä neljänkymmenen euron suuruinen rikesakko.

Tieliikennelain mukaan valoa tulee käyttää hämärän ja pimeän aikaan kaikissa ajoneuvoissa, myös polkupyörissä.

Teksti: Rinteenmarkus

Kuva: Roosa Sallila