Ruokatottumusten vihreä vallankumous on tullut jäädäkseen

Vegetarismi ja veganismi ovat olleet nousukiidossa jo pitkään ja nykyään näiden ruokavalioiden noudattaminen on helpompaa kuin koskaan aikaisemmin.
Suomessa ja varsinkin Helsingissä löytyy yhä useampia myymälöitä, jotka ovat omistautuneet täysin kasviperäisten tuotteiden tarjontaan. Myös Suomen johtavat päivittäistavarakauppaketjut HOK-Elanto ja Kesko ovat havahtuneet tähän muutokseen lisäämällä valikoimiinsa vegetuotteita yhä enemmissä määrin. Tämän artikkelin allekirjoittanutkin voi entisenä liha-einesosaston vastaavana HOK-Elannon palveluksessa toimineena todeta, että uusien vegetuotteiden tullessa valikoimiin hyllyt tyhjenivät nopeampaan tahtiin kuin tilausjärjestelmät pystyivät huutavaan menekkiin reagoimaan.

Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan Vegekaupan valikoimaan kuuluu kasviperäisiä tuotteita elintarvikkeista saippuoihin.

Elintarvikemyymälöiden lisäksi ravintolamaailmakin on kokenut vegeherätyksen ja moni ravintola on kiinnittänyt valikoimiinsa pysyvästi vegetaristisia annoksia tavanomaisten salaattien seuraksi. Lisäksi monen vegaanin toiveisiin heille sopivasta pikaruoasta on alettu hiljalleen vastaamaan, esimerkiksi tunnetun döner kebabin vierelle on kehitetty täysin vegaani vaihtoehto, vöner. Ainakin Käpylän Pizza Expressissä tätä viljan proteiineista valmistettua seitanpohjaista tuotetta mainostetaan katukyltillä ja vöner-listat ovat saaneet myös näyttävän paikan suoraan myyntitiskin vierestä.

Pizzerian sisällä törmään lounastamaan tulleisiin vegaaniin Nooraan ja “sekaaniin” eli sekasyöjään Venlaan. Listalta heidän annoksekseen valikoituu pizzerioiden klassikko, pizzataikinaan kääritty mättörulla, jossa tällä kertaa kebabin korvaa juuri edellä mainittu vöner. Annos tarjotaan vegaanisen valkosipulimajoneesin kanssa. Saan myös maistaa heidän ruoastaan ja me molemmat sekaanit toteamme saman: vönerissä on erittäin lihamainen koostumus ja meidän suihimme se maistuu paremmalta kuin kebabliha!

Vegaanisesta pikaruoasta puhuttaessa ei voi olla mainitsematta Helsingin Museokadulla sijaisevaa vegaanista lippakioskia Jänöä. Viime kuussa ensimmäistä syntymäpäiväänsä juhlistanut kioski on Suomen ensimmäinen vegaaninen snägäri, joka tarjoaa kaikkea kahvista ja leivonnaisista snägäriklassikoihin aina aamun pikkutunneille asti.

Ruokakauppojen ja ravintoloiden lisäksi kasvisvaihtoehdot ovat tulleet myös kouluihin jäädäkseen ja esimerkiksi Helsingin ja Vantaan kouluissa vietetään joka viikko kasvisruokapäivää. Vegetaristeilla ja vegaaneilla sukupuolesta ja -polvesta riippumatta on siis enemmän varaa valita itselleen sopivia vaihtoehtoja ja lisää on varmasti tiedossa ihmisten tullessa enemmän tietoisiksi kasvisruokavalion eettisistä hyödyistä ja siitä, kuinka jo pelkästään eläinperäisiä tuotteita vähentämällä on ekologista hyötyä maailmalle ja terveydellistä hyötyä meille itsellemme.

 

 

Tuuli Vähämäki

Kuvaaja Johanna Wirtanen