Suomalaisten uimataito

 

_MG_0967

Pohjoismaiden uimataidon määritelmän mukaan uimataitoinen on henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.

Uimataito on aliarvostettu taito, muta tärkeä jolla voi pelastaa itsensä ja muita.

Suomessa hukkuu vuosittain 150-200 ihmistä, mikä on asukaslukuun huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Yksi syy hukkumiskuolemien taustalla on liiton mukaan heikko uimataito tai oman uimataidon yliarvioiminen.

On huolestuttavaa, että noin kolmasosa suomalaisista ei osaa kunnolla uida.

Uimataito onkin välttämätön taito, jonka jokaisen suomalaisen tulisi osata.

_MG_0962_MG_0956

Vesiliikuntaan on monia apuvälineitä oppimiseen ja harjoitteluun.

Uimataito on yksi harvoista peruskoulun tavoitteista, joiden saavuttaminen voi konkreettisesti pelastaa ihmisen hengen.

Uimatatio ei ole siis itsestäänselvyys ja monet vesillä tapahtuvat tapaturmat ovat seurausta heikosta toimintakyvystä, uimataidosta sekä puutteellisesta valvonnasta.

Jos vesi ei ole itselleen luontainen elementti, myös uimakoulut tarjoava apua uimataidon opetteluun.  Niitä kannattaa tiedustella paikallisesta uimahallista tai uimaseurasta. Toki vanhempien kannattaa myös huolehtia omasta uimataidostaan.                                            Uimaan voi oppia minkä ikäisenä tahansa!

76% kuudesluokkalaisista on uimataitoisia.

 

Moni pitää uimataitoa itsestäänselvyytenä, mutta todellisuudessa Suomessakin on paljon lapsia kun aikuisiakin, jotka eivät osaa uida.

Yllättävän monesti saatat törmätä elämässä aikuisiin jotka itse pelkäävät vettä tai eivät osaa uimataitoa jonka takia heidän lapsetkin saattavat pelkää tai aristaa vettä.                   Lisäksi vanhemmilla on erittäin suuri rooli lasten uimataidon kanssa.

Uimaopetus ei ole pelkkää taidon oppimista vaan siihen kuuluu myös sen opettaminen, mitkä ovat uimahallikulttuurin normit, miten julkisella paikalla käyttäydytään ja kuka määrää säännöt, edellytetäänkö sääntöjen noudattamista oikeasti ja seuraako poikkeamista jotain.

Uiminen on mukava ja tarpeellinen taito ja harastus. Sen oppimiseen ja harrastamiseen tarvitaan kuitenkin monia vesiliikunnan ammattilaisia. Vesiliikunnan ja turvallisuuden taitajat pitävät huolen, että kaikilla on turvallista ja hauskaa vedessä.

_MG_0965.jpg