Mestareiden liigan kierrosennakko 9.12- kolmessa lohkossa panoksena pudotuspelipaikka, jopa Real Madrid on vaarassa pudota jatkosta

Jalkapallon UEFA Champions Leaguessa pelataan keskiviikkona 9.12 kauden 2020-2021 viimeiset lohkovaiheen ottelut. Panosta ei keskiviikkoillasta puutu, sillä neljästä jäljellä olevasta alkulohkosta kolmessa pelataan paikasta  pudotuspeleihin ja kuudentoista parhaan eurooppalaisen seurajoukkueen joukkoon.

Maailmassa vallitsevasta epidemiasta johtuen tämän kauden UEFA Champions League (UCL) on viety läpi hurjalla tahdilla. Pelaajien kuormitus on ollut omien maiden liigojen lisäksi hurjaa myös UCL:n puolella. Alkulohkojen kuusi ottelua viedään syksyn aikana läpi kahdeksan viikon sisällä. Loppurutistusta vaaditaan kuitenkin tänään usealta joukkueelta, kun panoksena on pääsy UCL:n pudotuspeleihin, jotka alkavat alkuvuodesta 2021. Seuraavaksi käydään läpi yksitellen lohkojen A-D asetelmat keskiviikon peleihin

A-lohkosta saksalainen Bayern Munchen on varmistanut paikkansa pudotuspeleihin ennen keskiviikkoa. Hallitseva UCL:n voittaja on jatkanut vakuuttavia otteitaan myös tällä kaudella. Saksalaiset johtavat kirjoitushetkellä kotimaansa Bundesliigaa ja UCL:ssä joukkueen maaliero on viiteen peliin 16-5. Jo lokakuussa alkaneen UCL:n ensimmäisellä kierroksella Bayern näytti ettei “mestaruuskrapulasta” ole tietoakaan, kun saksalaiset kaatoivat kotonaan espanjalaisen Atletico Madridin lukemin 4-0. Keskiviikkona lohkon kannalta isoin panos on pelissä Salzburg-Atletico Madrid. Itävaltalaisella Salzburgilla on voitolla mahdollisuus nousta lohkossa toiseksi ohi Atletico Madridin. Unkarilaisen komeetan Dominik Szoboszlain johtama itävaltaisten hyökkäyspelaaminen on riittävä kaatamaan madridilaiset, mutta samalla uhkana on Salzburgin heikko puolustuspelaaminen. Viiteen peliin Salzburg on päästänyt 15 maalia. Kokeneen Atleticon päävalmentajan Diego Simeonen johdolla madridilaiset lähtevät varmasti puolustuskannalla peliin samalla kytäten itävaltalaisten virheitä. Isojen pelien kokemuksella Atletico lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta varmaa on, että Salzburg lähtee peliin “all-in” mentaliteetilla

B-lohkossa on koko syksyn muhinut yllätys, sillä lohkon kaksi ennakkosuosikkia espanjalainen Real Madrid ja italialainen Inter löytyvät ennen viimeistä kierrosta sijoilta kolme ja neljä pudotuspelipaikkojen ulkopuolelta. Syksyn suurin positiivinen yllättäjä saksalainen Borussia Mönchengladbach lähtee viimeiselle kierrokselle lohkon kärkipaikalta ja se kohtaa viimeisessä ottelussa vieraissa Real Madridin. Iloisella hyökkäyspelaamisella vakuuttaneet saksalaiset ovat ottaneet kaiken hyödyn irti isompien Real Madridin ja Interin pelin ollessa sekaisin pitkin syksyä. Borussian kokoonpanosta on noussut syksyn aikana esiin viisi maalia viiteen peliin iskenyt Alassane Plea, sekä Marcus Thuram ja Yann Sommer. Real Madridin pelaamista ei taas voi syksyn suorituksista kehua. Onnistujat ovat joukkueen sisältä olleet vähissä ja käsittämättömiä tappioita on tullut muun muassa UCL:ssä Shakhtar Donetskille ja Espanjassa Alavesille sekä Cadizille. Ennakolta tähän ottelupariin Borussia lähtee jopa nähdäkseni suosikkina ja kaikki paineet ovat madridilaisten niskassa. Real Madrid ottaa todennäköisesti pallonhallinnan itselleen ja samalla Borussia kyttää mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin. Kysymys Real Madridin kohdalla kuuluu, että kenestä pelaajasta olisi kantamaan sankarin viittaa keskiviikkona?

Toinen B-lohkon ottelupari keskiviikolle on Inter-Shakhtar Donetsk. Interin päävalmentajan Antonio Conten johdolla Inter kuuluu UCL:n syksyn suurimpiin epäonnistujiin. Tasaisessa B-lohkossa se on valahtanut viimeiseksi. Inter on kärsinyt syksyllä UCL:ssä isoista maalinteko-ongelmista. Italialaisten kärkikaksikko Lautaro Martinez ja Romelu Lukaku ovat olleet maalipaikoissa tehottomia ja kaksikon yhteispeli ei ole sujunut alkuunkaan. Varsinkin aikaisemmin FC Barcelonaan huhuttu argentiinalainen Martinez on ollut koko alkukauden aivan yössä. Ukrainalaisen Shakhtar Donetskin taival on ollut UCL:ssä monivaiheinen. Joukkue on ottanut kaksi voittoa Real Madridista yhteismaalein 5-2 ja hävinnyt kaksi ottelua Borussia Mönchengladbachille yhteismaalein 0-10. Lähtökohta on tähän peliin samankaltainen kuin edeltävään lohkon kamppailuun. Kotijoukkue Interillä on kaikki paineet ja Shakhtarilla on pelkästään voitettavaa tässä vaiheessa. Kysymys tässä pelissä kuuluukin, että kestävätkö ukrainalaiset italialaisten heti ensimmäisistä minuuteista alkavan korkean prässin ja jatkuvan paineen. Kaiken kaikkiaan B-lohko tarjoaa keskiviikkona makeaa mahan täydeltä. Sensaatiojoukkueet Borussia Mönchengladbach ja Shakhtar Donetsk ovat yhden ottelun päässä UCL-kauden isoimmasta sensaatiosta

C-lohkossa ollaan vailla isoimpia panoksia, kun englantilainen Manchester City on vakiinnuttanut paikan lohkon piikkipaikalla. Myös lohkon kakkosena oleva portugalilainen FC Porto on varmistanut paikkansa pudotuspeleihin. Tässä lohkossa isoin kamppailu käydään lohkon kolmannesta sijasta, joka takaa paikan UEFA Europa Leaguen (UEL) pudotuspeleihin tälle kaudelle. Kolmannesta sijasta kilpailu käydään kreikkalaisen Olympiakosin sekä ranskalaisen Marseillen välillä. Marseille on ollut lohkon suurin pettymys keräämällä viidestä pelistään vain kolme pistettä maalierolla 2-10. Lähivuosina pelaajistossa paljon vaihtuvuutta kokenut ranskalaisjoukkue oli UEL:n finaalissa keväällä 2018. Marseille ja Olympiakos lähtevät tasapisteistä viimeiselle kierrokselle. Marseille kohtaa viimeisessä pelissään Manchester Cityn vieraissa ja Olympiakos kohtaa kotipelissä FC Porton. Näiden otteluparien perusteella Olympiakos on suosikki ottamaan lohkon kolmossijan, mutta jo jatkoon menneet City ja Porto voivat peliensä merkitsemättömyydellään tuoda oman mausteensa taistelussa paikasta UEL:n pudotuspeleihin.

D-lohkossa hallitseva Englannin Valioliigan mestari ja UCL:n mestari kaudelta 2018-2019 Liverpool on hoitanut lohkonsa todella upeasti varmistaen lohkovoiton ennen viimeistä peliään tanskalaista Midtjyllandia vastaan. Käynnistymisvaikeuksista sekä monista loukkaantumisista kotimaansa liigassa kärsinyt englantilaisjoukkue on saanut pidettyä UCL:n puolella pakkansa kasassa upeasti. Viidestä pelistä Liverpool on ottanut täydet viisi voittoa maalierolla 9-2. Lohkon kakkossijasta käydään keskiviikkona kova kamppailu kahden hienon joukkueen hollantilaisen Ajaxin ja italialaisen Atalantan välillä. Atalanta lähtee viimeiseen otteluun yhden pisteen Ajaxia edellä, joten hollantilaisilla on pakkovoiton paikka. Hollantilaisten UCL:n välieräjoukkueesta 2018-2019 on jäljellä enää vain muutama pelaaja kuten Dusan Tadic ja Andre Onana muiden lähtiessä pois Euroopan muihin suurseuroihin. Keskiviikkona Ajaxin ja Atalantan välillä nähdään kahden hyökkäyspelaamiseen keskittyvän joukkueen kohtaaminen. Atalanta hurmasi kaikki viime kaudella hyökkäyspelaamisellaan. Viime kaudella Atalanta teki kotimaisessa Serie A:ssa yhden kauden maaliennätyksen iskemällä 38:n otteluun 98 maalia maalikeskiarvon ollessa 2,58 per peli. Tällä kaudella ei Atalantalta olla nähty samanlaista ilotulitusta maalikeskiarvon ollessa yhdeksän pelin jälkeen 2,0. Kotimaisessa liigassa Atalantalla onkin vierähtänyt edellisestä voitosta yli kuukausi. Keskiviikon otteluun italialaiset lähtevät kuitenkin ennakkosuosikkina. Atalantan tulivoima ylöspäin Duvan Zapatan ja Alejandro Gomezin johdolla voi hyvin olla Ajaxille liikaa. Ottelusta ei tule varmastikaan vauhtia puuttumaan.

 

Kertauksena keskiviikon herkullisimmat pelit:

klo 19.55 Ajax-Atalanta

klo 22.00 Inter-Shakhtar Donetsk

klo 22.00 Real Madrid-Borussia Mönchengladbach

klo 22.00 Salzburg-Atletico Madrid

 

Artikkelikuva: HEOn mediakirjasto

Henri Niemelä

henri.niemela18@gmail.com