Kolumni: Koronavirus haitannut Liigaa – pystytäänkö kausi viemään loppuun asti

Koronavirus on pakottanut tekemään laajoja muutoksia joukkueiden otteluohjelmiin.

Siirretty. Siirretty. Siirretty. Siinä yksi ja ainoa sana joka on näkynyt paljon iltapäivälehtien otsikoissa. Tällä kaudella Liiga pelejä on pitänyt siirtää tulevaisuuteen koronan vuoksi. Koronatartuntoja on esiintynyt jopa joukkueiden pelaajissa että seuraan kuuluvilla henkilöillä.

Ennen kauden alkua karanteenissa olivat vain Jukurit ja HPK. Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen oli ennen kauden alkamista sitä mieltä että ilman yleisöä kautta ei voida pelata läpi talousvaikeuksien vuoksi. Ottelutapahtumat suunniteltiin niin että ihmiset pääsevät niitä turvallisesti katsomaan. Katsomolohkot erotettiin toisistaan ja niille tuli omat sisäänkäynnit. Kertakäyttöisiä kasvomaskeja jaetaan jokaisella sisäänkäynnillä.

Hattua pitää nostaa katsojille siitä että he noudattavat näitä terveysviranomaisten ohjeita, jotta jääkiekosta voidaan nauttia paikan päällä. Joukkueiden pelaajille on ohjeistettu pysymään mahdollisimman paljon pois julkisilta paikoilta mistä tartunnan voi mahdollisesti saada.

Joukkueet ovat hyvin välttäneet koronan, lukuunottamatta Oulun Kärppiä jotka ovat olleet karanteenissa kesken kauden positiivisen testituloksen takia. Kalpa on ollut myös karanteenissa mutta se on tullut altistumisen vuoksi.

Liiga pakotettiin aikaiselle tauolle leviämis- tai kiihtymisvaiheessa olevan koronaviruksen vuoksi, ainoat paikkakunnat mihin tilanne ei vaikuttanut olivat Rauma ja Pori.

Tätä kirjoittaessa (13.12) eilen tuli uutinen kauden jatkumisesta tyhjille katsomoille vuoden loppuun asti. Pelaajille tulee kokovisiirit kypäriin ehkäisemään taudin leviämistä.

Jos kausi joudutaan myöhemmin laittamaan tauolle uudestaan, omasta mielestä silloin olisi hyvä laittaa pillit pussiin ja odotella syksyä. Toivottavasti kausi saadaan vietyä läpi ja joku joukkue saa nostella Kanada-maljaa.

Kevääseen on vielä pitkä matka, mutta sitä ennen on syytä noudattaa viranomaisten ohjeita, käyttäkää maskia, pitäkää turvavälit ja muistakaa käsihygienia.

Paremmat ajat tulevat vielä, sitä ennen pysykää terveenä!