Ikkunaremontti parantaa HEOn julkisivua

Ikkunaremontti alkoi asuntolan ikkunoiden osalta maaliskuussa ja liiketilojen urakka alkoi heinäkuun lopulla. Urakka valmistui asuntolan osalta heinäkuun aikana, sekä liiketilat tulivat valmiiksi viikolla 35. 

Uudet ikkunat Kirstinkadulta nähtynä. KUVA: Wiljami Raatikainen

“Urakan toteutti asuntolan ja luokkien ikkunoiden osalta pääsääntöisesti Fenestra Oy ja liiketiloihin uudet ikkunat asennutti Hyvinkään Puusepät Oy sillä liiketilojen ikkunoissa on hienot tammiset karmit jotka jouduttiin käsin uusimaan samalla”, kertoo HEO:n opintotoimiston toimistopäällikkö Riitta Liimatainen.

Liiketilojen uudet, upeat tammiset raamit. KUVA: Wiljami Raatikainen

Urakan oli tarkoitus valmistua ennen uuden lukuvuoden alkamista, mutta liiketilojen ikkunoiden osalta se hieman viivästyi, muita yllätyksiä ei juuri tullut ja urakka sujui pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan.

Ikkunoita ei uusittu koko rakennukseen sillä vain huonokuntoiset ja vetävät ikkunat uusittiin, esimerkiksi rakennuksen Alppikadun puoleiset ikkunat ovat vielä hyvässä kunnossa joten niitä ei turhaan ruvettu uusimaan. 

Riitta Liimataisen mukaan urakan lopputulokseen on HEO erittäin tyytyväinen.