Olen aina sanonut, että olen maalainen, en viihdy kaupungissa. Ja myös tällä hetkellä tämä tunne on vahva. Nyt on siis aika pureutua arkipäiviini niin maalla kuin kaupungissa. Voisiko minusta tulla joku päivä kaupunkilainen?
Pulkkila, maanantaiaamu
Aamulla herään omia aikojani. Kaikkialla on hiljaista. Kömmin ylös sängystä ja lompsin keittiöön. Napsautan valmiiksi ladatun kahvipannun päälle. Venyttelen ja katsahdan kelloon, 7:20. Kaksi tuntia ennen töihin lähtöä. Ehdin rauhassa juomaan kahvit ja syömään aamupalan. Otan kupin kahvia ja menen nautiskelemaan sitä terassille. Aurinko lämmittää jo mukavasti, linnut laulavat puissa ja viime viikolla leikattu nurmikko tuoksuu edelleen.
Palaan sisälle aamupalaa varten. Selailen samalla paikallislehteä: uusi pappi on aloittanut virassa, entinen opettaja täyttää vuosia ja terveyskeskuksen palveluita karsitaan. Maaseudun huono puoli: matkat ovat pitkät, kun palvelut vähenevät. Suljen lehden. Katselen ulkona kimmeltävää aurinkoa. Ihana päivä ulkoilla!
Töistä päästyäni käyn hakemassa täytettä jääkaappiin. Muutama tuttu sattuu samaan aikaan paikalle, osan kanssa juttelen enemmän, osaa vain tervehdin. Kassalla on vastassa iloinen myyjä, joka kertoo tulevasta tapahtumasta kaupan edessä. Lupaan tulla piipahtamaan. Kiitän kassaa ja poistun hymyssä suin.
Kissa juoksee ovelle naukuen saapuessani. Nappaan hänet syliin, rapsutan ja nuuhkin, ennen kuin puran ostokseni. Laitan kissalle valjaat ja päästän sen ulos. Aurinko paistaa edelleen. “Pitäskö mennä käymää jossain?” Puhelen kissalle. Palaan sisälle syödäkseni pientä välipalaa. Selailen puhelintani hetken, kunnes totean, että NYT! Vaihdan ulkoiluvaatteet päälle, otan kissan kantokoppaan ja marssin autolle.
Ajelemme tovin ja tulemme metsän reunalle. Kissa venyttelee pitkään päästyään ulos ennen kuin lähtee haistelemaan paikkoja. Hento tuuli puhaltelee, kun kävelemme metsäpolkua pitkin. Viihdymme retkellä reilun tunnin ennen kuin lähdemme. Äitini on kysynyt aiemmin, tulenko käymään saunassa, joten menemme seuraavaksi sinne.
Iltakahvit ovat juuri tippuneet, kun saavumme vanhempieni luokse. Äiti on myös ottanut pakkasesta pullaa, joka tuoksuu kuin vastapaistettu. Isä puuhastelee autotallissa mönkijän kimpussa: vinssi täytyisi saada paikoilleen. Autan isääni vinssin laitossa. Kun homma on saatu päätökseen, isä sytyttää saunan ja minä menen vielä kissan kanssa hetkeksi ulos. Äitini tulee myös ulos, nyppimään kuihtuneita kukkia pois penkistä.
“Sssssaunaan!” Isäni huutaa saunasta. Pomppaamme äidin kanssa sohvalta pystyyn ja lähdemme saunaan. Saunomme pitkään ja hartaasti kertoen samalla päivän kuulumiset ja loppuviikon suunnitelmat. Saunasta tultuamme juttelemme vielä hetken ennen kuin lähden kissan kanssa kotiin ja yöpuulle.
Helsinki, maanantaiaamu
Helsingissä arkipäiväni lähtee käyntiin muhkuraiselta sängyltä. Kämppäkaverini Iidan huoneen ovi aukeaa, mistä tiedän, että on aika nousta. Kello on 7:50. Mutisen itsekseni, kun vetelen illalla valitsemiani vaatteita päälleni. Yritän hieroa silmistäni unihiekkaa pois. Petaan sängyn ja aukaisen verhot saadakseni luonnonvaloa. Kuulen Iidan tulevan pois vessasta, joten nappaan pyyhkeeni ja möngerrän sinne itse. Pesen kasvoni kylmällä vedellä. Kun silmät ovat tottuneet uuteen aamuun, on aika pakata reppu ja laahustaa aamupalalle.
Aamupalani, joka ikinen arkiaamu, on puuro voisilmällä, yksi sämpylä, jonka päällä on leikkele, juusto, salaatti ja paprikaa, kuppi mustaa kahvia ja lasi vettä. Aamupalapöydissä näkyy tuttuja kasvoja, mutta valitsemme silti oman pöydän. Sieltä lompsimme suoraan tunnille. Koulupäivän sisällöstä ei ole tietoa, todennäköisesti kirjoittamista. Aivot lyö tyhjää.
Lounasaika! Ruokapöydässä käy puheensorina. En pysty osallistumaan keskusteluun hitauteni vuoksi. Lähden viimeisten joukosta pöydästä, koska ketään ei saa jättää yksin! Palaamme takaisin luokkaan juuri ajoissa ja jatkamme kirjoitushommia. Välillä käymme läpi, missä vaiheessa kukanenkin on menossa.
Koulupäivä loppuu jo kahdelta. Tallustamme Iidan kanssa yläkertaan pikkuriikkiseen soluumme. Heitän tavarani huoneeseeni, ruuvaan ikkunan auki, jotta ilma vaihtuu ja keitän itselleni kupin kahvia. Istumme Iidan kanssa keittiössämme tuijotellen valkoista seinää ja korttia pelaillen. Odotamme kello neljää, jolloin alkaa päivällinen.
Päivällisen jälkeen menemme omiin huoneisiimme mököttämään, eli selailemaan puhelimia. Sovimme, että kuuden aikaan teemme jotain! Ja se jotain on kävelylenkki Töölönlahden ympäri. Kävely ihmismassassa ja raiteiden kolinassa ei rauhoita mieltä. Hammasvälit tuntuvat kiristyvän, silmissä sumenee ja korvissa soi.
Kun tulemme takaisin kämpille, huomaamme, että kaupassakin pitäisi käydä: leipää, juustoa, jogurttia ja Iidalle suklaata. Tömistelemme takaisin alakertaan, kadun toisella puolella olevaan Alepaan, meidän lähikauppaan. Minä ostan leivän ja juuston, Iida jogurtin ja suklaansa. Käytämme normaalia kaupankassaa, vaikka vieressä olisi pikakassat. Myyjä tervehtii, ilmoittaa summan ja toivottaa hyvät päivänjatkot. Nappaamme tavarat syliin ja löntystämme takaisin kämpille. Matkalla ei näy tuttuja ihmisiä ja asuntolan käytävätkin ovat hiljaiset. Kamat kaappiin ja suihkuun.
