HEOn asukkaiden oikeudet
Helsingin Evankelinen Opisto on Suomen suurin kansanopisto. Sen yhteydessä on opiskelija-asuntola, missä vuokralaisilla ei ole samoja oikeuksia.
Helsingin Evankelinen Opisto on Suomen suurin kansanopisto. Sen yhteydessä on opiskelija-asuntola, missä vuokralaisilla ei ole samoja oikeuksia.
Poliisit pysäyttivät kaaharin Citycenterin edustalla.
Suomessa kolmen aikoihin aamuyöllä Yhdysvaltojen Lewistonin kaupungissa Mainen osavaltiossa alkoi joukkoammuskelu kahdessa eri paikassa, mikä on vaatinut 18 ihmisen hengen. Poliisi on tunnistanut yhden epäillyn, mutta hänen kiinniotto on vielä kesken.
Suomi on päättänyt jättää liittymishakemuksen Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestö ASEAN:in ystävyys- ja yhteistyösopimukseen.
Suomen jalkapallomaajoukkueen 1 – 2 tappio Olympiastadionilla Kazakstania vastaan vahvisti sen, että Huuhkajien tarvitsee miettiä uusia ratkaisuja hyökkäyspelaamiseen. Olisin ihan valmis uusimaan koko Suomen pelisysteemin sellaiseksi, mikä jättää Teemu Pukin pois laskuista.
Tapio Heikkilä kertoo henkilöhaastattelussa pitkästä urastaan ammattilaisjalkapalloilijana. Miten arki on muuttunut ja mitä seuroja herra on edustanut? Oliko ammattilaisurheilusta hyötyä nykyiseen työhön? Onko Veikkausliigan taso yhtä hyvä, kuin Norjan Eliteserien? Studiossa Samuli Matilainen.
Presidenttiehdokas Alexander Stubb törmäsi perjantaina kuumottavaan pizza-kysymykseen, mihin hän ei uskaltanut antaa suoraa vastausta.
Selma ja Heini juttelevat ikonisesta rokkibändistä nimeltään HIM, tavaroiden katoamisesta sekä kuuntelevat tykittelevää musiikkia perjantai 13. kunniaksi.
Suomi järjestää kolmannen lennon pois Israelista yhteistyössä Ruotsin kanssa, kertoo ulkoministeriö viestintäpalvelu X:ssä. Teksti: Leevi Snellman