Jopa kolme suomalaispelaajaa siirtyi kesällä Kyprokselle – Mikä helteisessä saarivaltiossa kiinnostaa? “Veikkausliigaa reilusti kovempi taitotaso”

Kun Huuhkajien varakapteeni Paulus Arajuuri siirtyi elokuun lopussa kyproslaisen Pafos FC:n riveihin, moni suomalainen hämmästeli kokeneen topparin tekemää ratkaisua. Kyproksen liigaan jo heinäkuun alussa siirtynyt suomalaismaalivahti Samu Volotinen on kuitenkin kertonut, mikä Välimeren helteisessä saarivaltiossa oikein houkuttelee puoleensa.

Suomalaisfutaajat mättävät maaleja Euroopan sarjoissa

Suomalaiset hyökkääjät ovat aloittaneet kuluvan kauden kansainvälisillä jalkapallokentillä vahvasti. Kotimaiset maalinsylkijät pyrkivätkin tällä hetkellä murtautumaan omien liigojensa kuumimpien pelaajien joukkoon. Jos alun hurmos saa jatkoa, voidaan suomalaisia nähdän maalipörssien kärkipaikoilla myös loppukaudesta.