Vapaaottelun kääntöpuoli
”Se on aika yksinäinen paikka mennä sinne häkkiin. Siellä on ainoastaan sinä ja sun vastustaja.” – Anton Kuivanen
”Se on aika yksinäinen paikka mennä sinne häkkiin. Siellä on ainoastaan sinä ja sun vastustaja.” – Anton Kuivanen
Edward Walls on 27-vuotias vapaaottelija. Hän edustaa uutta suomalaista ammattilaistiimiä 03 Fight Teamia, johon kuuluu kaikkiaan seitsemän ammattilaisottelijaa. Miten korona ja sen tuomat rajoitukset ovat vaikuttaneet espoolaistuneen Wallsin treenaamiseen?
Joonas ja Aleksi paneutuivat UFC:n nykytilanteeseen, menneisiin ja tuleviin tapahtumiin sekä suomalaisten kamppailijoiden tilanteeseen.
Olen Reo Hurskainen, Helsingissä asuva 20- vuotias nuorimies. Minun suurimmat kiinnostuksen kohteeni urheilun saralla ovat jalkapallo ja vapaaottelu. Valmistuin ylioppilaaksi joulukuussa 2013 minkä jälkeen lähdin suorittamaan asepalveluksen Vekaranjärvelle. Omaan urheilutaustaani kuuluu päälimmäisenä 10 vuotta yleisurheilua, pääpainonani juoksulajit. Päämatkani olivat kaikki sadan metrin pikapyrähdyksestä 800 metrin taktisempaan juoksuun. Haaveisiini kuuluu päästä seuraamaan suuria urheilutapahtumia paikan päälle ja kertoa…