Pääty tuli vastaan HUT- turnauksessa

Kuva: Loviisa Hautoniemi

Kuva: Loviisa Hautoniemi

Urjojen salibandyjoukkue hävisi yllättäen molemmat alkusarjan ottelunsa eilen tiistaina pelatussa alkuturnauksessa. Joukkueelle oli hankittu nimikoidut pelipaidat ja harjoituspelien sekä kokoonpanojen kasaamisen jälkeen turnausodotukset olivat korkealla.

Ensimmäisessä ottelussa Urjot siirtyivät aluksi johtoon, mutta lopulta peli päättyi Helsingin Sanomien 4-2 voittoon. Häviön taustalla oli Urjojen tehottomuus. Joukkue ei päässyt tarpeeksi hyville maalipaikoille, kun taas vastustaja rankaisi sille tarjoutuneista paikoista.

Seuraavaksi pelatussa IS:n ja HS:n välisessä kamppailussa IS vei voiton lukemin 4-1, joten Urjojen oli voitettava toinen peli riittävällä maalierolla jatkopaikan varmistaakseen. Ilta-Sanomien kaatoon lähdettiinkin uudella energialla ja tiivistetyllä kokoonpanolla. Tämä peli oli Urjoilta reilusti ensimmäistä esitystä parempi. Pitkään nähtiin tasaista vääntöä 0-0 lukemissa ja joukkue onnistui jopa tappamaan IS:n ylivoiman.

Pelin edetessä meno kuitenkin hyytyi, eikä IS:n taitavaa pallollista pelaamista saatu kuriin. Kahden 15-minuuttisen kova taisto päättyi Urjojen kirvelevään 4-2 tappioon.