Viasat vierailu 11.9.2017

Se oli tämän vuoden viimeinen kesäpäivä, kun vierailimme Viasatin toimitiloissa Pasilassa. Kiharahiuksinen futisjumalakin oli paikalla.

 Alkutahdit aamupäivälle antoikin juuri tuo suomifutiksen virallinen puolijumala, aikamoinen moottoriturpa, Pasi Rautiainen. Tämä futiksesta nopeaan tahtiin paasaava kiharakähärä kertoi niin työnkuvansa, kuin myös sen mitä asiantuntijana odotti esimerkiksi studioisännältä. Päällimmäisinä teeseinä mieleeni jäi, että toiselle on annettava tilaa ja kaikkia on arvostettava ihmisenä sekä se että ei saa olla kaikkitietävä. Tai saa olla, mutta sitä ei saa tuoda liian vahvasti esille.

 Pasin lopetettua puolituntisen monologinsa ja lähdettyä kohti koiran ulkoilutusta astui parrasvalohin Teemu Pietilä. Teemu Tekniikaksikin joku koiranleuka häntä tituleerasi. Pietilän vastuualue Viasatilla oli kaikenlaiset tekniset laitteet. Tyhmänä maalaisena en ymmärrä tekniikan, tietokoneníden ja ohjelmistojen päälle. Mutta Pietilän puheesta ymmärsin sen kuinka tärkeää on, että kaikki hoitaa oman ruutunsa eikä hypi muiden vastuualueille. Että on tärkeää luottaa omaan sekä muiden ammattitaitoon. Sekä sen kuinka tärkeää uran alkuvaiheessa on ottaa kaikku duuni vastaan. Myös paskaduuni.

 Pietilän osuuden jälkeen lähdimme pienelle kierrokselle katsomaan mitä kaikkea nämä studiotilat olivat syöneet. Hetken aikaa luulin olevani jossain Nasan avaruuskomentokeskuksessa. Sillä sen verran paljon oli näyttöä, näppylää ja nappulaa. Heikompaa hirvitti kun näimme paikan missä futismatsit selostettiin. Valehtelematta satoja näppäimiä yhdessä paneelissa. Ja jos painoi väärää nappulaa väärään aikaan oli lopputulos katastrofaalinen. Myönnettäköön, että mielikuvani futiksen selostamisesta oli hieman erilainen. Pietilä kyllä vakuutti kuinka helppoa näiden nappuloiden käyttö todellisuudessa on.

 

Ennen lähtöä eteemme astui vielä Viasatin futiksen sisältövastaava/tuottaja Antti Salo. Viimeitään tässä vaiheessa puoliunessa olleet naisopiskelijammekin heräsivät ruususenunestaan, sillä Antti oli pitkä ja komea sekä kasvojen jylhät piirteet ja rosoinen parransänki lisäsi vetovoimaa. Iänkin nokkelimmat päättelivät olevan 30 ja 35 välillä. Me miehet jo vähän kaipasimme Pasia ja hänen ei niin adonismaista olemustaan.

Leikki sikseen. Se, että Salo oli aikoinaan opiskellut juuri HEOssa urheilutoimittaja linjalla antoi itseluottamusta omaan opiskeluun. Antti kertoi vielä, mitä vaatimuksia hän asettaa mahdollisille työharjoittelijoille. Tässä vaiheessa tajusin, kuinka paljon on vielä työtä edessä. En ymmärrä pätkääkään esimerkiksi kuvankäsittelystä, videoeditoinnista tai edes sosiaalisesta mediasta. Mutta onneksi olen nopea oppimaan.

 

Päivän päätteeksi sanoin hyvästit Viasatille. Toistaiseksi.  

 

Matti Rantala