Katsaus Kotkan Titaanien alkukauteen

Usean alueen siirryttyä koronaviruksen leviämisvaiheeseen teki Suomen Jääkiekkoliitto päätöksen aikaistaa joulutaukoa. Näin ollen myös Suomi-sarja keskeytyi väliaikaisesti. 

Kotkan Titaaneille kausi ei ole ollut suotuisa ja ennen sarjan keskeytystä tappioputki oli venynyt jo yhdeksään otteluun. Sarjataulukossa joukkue on tippunut sijalle 13, takana ainoastaan Uudenkaarlepyyn Muik Hockey. 

Marraskuun viimeisenä päivänä, vain päivää ennen aikaistetun joulutauon tultua julki, Titaanit ilmoittivat ettei päävalmentajana toiminut Mika Iltola jatka tehtävässään. Vielä tällöin ei tuotu julki seuraajaa valmentajan paikalle.

Iltola on omalla pelaajaurallaan edustanut 14. kauden verran kotkalaisjoukkuetta, eikä valmennustyökään ollut lyhyt: 1999-2004 Suomi-sarjassa, keväällä 2008 Mestiksessä ja 2009-2010 Suomi-sarjassa.

Tammikuussa 2019 Iltola palasi takaisin joukkueen johtoon ja tämä visiitti pestissä päättyi nyt otteluun, jossa Titaanit hävisivät vierasottelun Jyväskylän Riemua vastaan.

Vaikeuksia läpi kauden

Koko kauden aikana onnistumisia on ollut vain kahden kotiottelun verran. Tämä tarkoittaa siis yhteensä 11 tappiota ja armotonta rämpimistä sarjataulukon pohjalla. 

Alkukaudesta Titaanit pelasivat kolmella kentällisellä, sillä pelaajia ei ollut tarpeeksi. Otteluissa tämä oli nähtävissä väsymyksellä, eikä pystytty pelaamaan kokonaisia pelejä vaan voimat loppuivat kesken kaiken.

Kaksi voittoa kuitenkin saatiin otettua ja nämä ovatkin jääneet ainoiksi voitoiksi kaudella: pisteet kerättiin Huntersia ja Haukkoja vastaan pelatuista otteluista syys-lokakuun aikana.

Kun kausi eteni myös pelaajia saatiin haalittua joukkueeseen, muun muassa Pohjois-Amerikan yliopistoliigasta ja Norjan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta. Vaikka pelaajia tuli niin jäähallin ovi sulkeutui viimeistä kertaa myös joillekin pelaajille. 

Koko kausi on ollut hyvinkin takkuileva merikaupungin joukkueelle ja tauon loputtua näillä tiedoilla 6.1. tähän haetaan suurta muutosta.

Uusi päävalmentaja muuttaa suunnan?

Joulukuun 4. päivä Kotkasta kajahti uusia uutisia, kun Iltolan korvaaja oli valittu ja valmiina julkistettavaksi. Titaanit julkaisivat nettisivuillaan tiedotteen, jossa kerrottiin päävalmentajan saappaisiin astuvan 34-vuotias Henri Holmström.

Iltolan tapaan myös Holmströmin ansioluettelo valmennustyössä näyttää hyvältä ja takana onkin kymmenen vuotta työtä eri joukkueiden junioriosastoilla. Omalla pelaajaurallaan uusi päävalmentaja on pelannut niin Mestiksessä kuin Unkarin korkeimmalla sarjatasolla.

Loppukauden kestävään pestiin valmistautuva Holmström kertoi nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa, ettei pelkää hypätä joukkueen mukaan ja lähtee innostuneena mukaan paiskimaan hommia.

Koronan aiheuttamien rajoitusten takia joukkue ei pääse harjoittelemaan yhdessä, mutta tämä ei hirvitä joukkueen uutta suunnannäyttäjää vaan hän kertoo etäyhteyksien kautta kokoavansa kaikki yhteen, jotta pääsee tutustumaan joukkueeseen.

Tavoite on kuitenkin selkeä: kehittää pelaajia joukkueena paremmaksi. Nyt nuorella valmentajalla on siihen mahdollisuus ja samalla hän pääsee toiveidensa mukaisesti kehittämään myös itseään.

teksti: Sini Vanhala