Korona virus on aiheuttanut eri ammattiryhmissä työmäärän muutoksia. Tällä hetkellä on vajetta esimerkiksi hammasteknikoista, maansiirtokoneiden kuljettajista, kattotyöntekijöistä ja kirjastonhoitajista. Ylitarjontaa on esimerkiksi hotellityöntekijöistä sekä matkatoimistojen virkailijoista. Trombitin valokuvaajat selvittivät miltä näiden ammattien työpaikoilla näyttää.

Hammasteknikot ovat yksi ammateista joista on pulaa. /Kuva Miro Hilden

Maansiirtokoneiden kuljettajat ovat ammattiryhmä josta on pulaa. Työmiehet tauolla Hakaniemessä. /Kuva Miro Hilden

Torkkelinkadun katutyömaalla työt käynnissä. /Kuva Kimi Kanervo

Kirjaston työntekijöistä on myös pulaa. Kallion kirjasto oli hiljainen tiistaina. /Kuva Miro Hilden

Folk Hotellilla työntekijät vastaanottavat asiakkaita turvamaskeissa Maaliskuun alussa. /Kuva Kimi Kanervo

Olympia matkatoimiston käytävällä on hiljaista Helsingin Lautatarhankadulla. /Kuva Kimi Kanervo

Kattotyömaa Fleminginkadulla jatkuu pitkin kevättä. /Kuva Kimi Kanervo