Huuhkajat matkustaa Kazakstanin vieraaksi – vain voitto kelpaa

Suomi voitti Kazakstanin Olympiastadionilla 1-0 syyskuun alussa. Kuva: Amanda Julin

Suomi kohtaa Kazakstanin tänään Nur-Sultanissa Astana Arenalla MM-karsintaottelussa. Suomen on yksinkertaisesti pakko voittaa ottelu, mikäli se haluaa pitää haaveensa MM-kisapaikasta elossa.

Teksti: Samu Rissanen

Sekä Huuhkajat että Kazakstan lähtevät otteluun tappio niskassaan. Suomi hävisi lauantai-iltana kotonaan Ukrainalle 1-2. Kazakstan puolestaan hävisi lauantaina Bosnia ja Hertsegovinalle 0-2, kun Smail Prevljak iski kaksi maalia Kazakstanin verkkoon.

Suomi on viiden pelatun ottelun jälkeen D-lohkossa neljäntenä viidellä pisteellään. Kazakstan on lohkojumbona viidennellä sijalla kerättyään kolme pistettä kuudesta pelaamastaan ottelusta. Lohkoa johtaa Ranska, toisena on Ukraina ja kolmantena Bosnia ja Hertsegovina. Voittamalla Kazakstanin Suomi nousisi kolmanneksi tasapisteisiin Ukrainan kanssa.

Uudistuneella Olympiastadionilla oli 30 000 katsojaa seuraamassa Suomen ja Ukrainan välistä ottelua. Kuva: Amanda Julin

Suotuisa historia

 

Suomi ja Kazakstan ovat kohdanneet toisensa neljä kertaa historian saatossa. Maiden ensimmäinen kohtaaminen oli harjoitusottelussa 2006, jolloin Kazakstan voitti ottelun 1-0. Loput kolme maiden kohtaamista ovat olleet EM- ja MM-karsintoja, ja kaikki ovat päättyneet Huuhkajien voittoon. 

Kummallakin joukkueella on muutama poissaolo. Kazakstanilta on poissa keskikenttäpelaaja Ruslan Valiullin. Valiullin kärysi dopingista 2. syyskuuta, eikä ole sen jälkeen saanut osallistua peleihin. 

Suomelta ovat sivussa Marcus Forss, Kaan Kairinen, Jere Uronen ja Nikolai Alho. Näistä kolme ensimmäistä olivat loukkaantuneina jo ennen maaottelutaukoa, ja Alho loukkaantui Ukrainaa vastaan. Positiivisiakin uutisia Suomen kannalta on, sillä Rasmus Schüller on taas käytettävissä kärsittyään pelikieltonsa Ukrainaa vastaan.

Suomi lähtee otteluun suosikkina, mutta helppo peli ei tule olemaan. Kazakstanin pelaajamateriaali ei ole paperilla missään nimessä huikaiseva. Suurin osa pelaajista pelaa kotimaansa liigassa, mutta yhteen joukkue osaa pelata. Kirkkaimpana osoituksena Kazakstanin taidoista on kaksi tasapeliä Ukrainaa vastaan.

Käytännössä kukaan ei olettanut Kazakstanin pystyvän viemään Ukrainalta pisteitä, mutta niin vain Kazakstan teki sen, ja vieläpä kahdesti. Suomen pitää olla tarkkana, ettei joukkue jää tasapeliin tai jopa häviä ottelua.

“Missään nimessä tätä ottelua ei saa hävitä. Kazakstan on osoittanut, että se on hyvä joukkue. He ovat pystyneet tekemään viisi maalia.”, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi Palloliitolle maanantaina.

Ottelu alkaa klo 17.00 ja se on katsottavissa V sport Jalkapallo -kanavalta, Elisa Viihde Viaplaylta ja Neloselta. Ottelun selostaa Ville Kuusinen.

D-lohkon tilanne: 

  1. Ranska 12p
  2. Ukraina 8p
  3. Bosnia ja Hertsegovina 6p
  4. Suomi 5p
  5. Kazakstan 3p