Suomen jalkapallomaajoukkueen 1 – 2 tappio Olympiastadionilla Kazakstania vastaan vahvisti sen, että Huuhkajien tarvitsee miettiä uusia ratkaisuja hyökkäyspelaamiseen. Olisin ihan valmis uusimaan koko Suomen pelisysteemin sellaiseksi, mikä jättää Teemu Pukin pois laskuista.

Huuhkajat tuotti ison pettymyksen suomalaisille Kazakstania vastaan. Kuva: Vertti Suominen
Teemu Pukki ei täyttänyt tulosvastuuta Suomen EM-karsintojen tärkeimmässä ottelussa. Pukki laukoi vain yhden kerran, syöttöratkaisut eivät tarjonneet joukkuekavereille tekopaikkoja, ja kaksinkamppailuissa oli haasteita.
Kazakstanin puolustuslinja ei ollut erityisen terävä Suomen murtopalloja vastaan ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Suomen maalin tehnyt Robert Taylor oli jo ottelun ensihetkillä haistelemassa maalipaikkaa puolustuksen läpi leikkaavalla juoksulla. Daniel Håkans oli myös jaloillaan vahva surkealla toisella puoliajalla. Mutta Pukilla ei tuntunut riittävän jalalla, eikä myöskään tekniikka kompensoinut.
Muistan Suomen Euro 2020 avausottelusta Tanskaa vastaan vielä Christian Eriksenin onnettomuuttakin elävämmin hetken, jossa Pukki jäi juoksukilpailussa kakkoseksi Milanin silloin 33-vuotiaalle topparille Simon Kjaerille. Katsoin peliä kaverini kanssa, kuka seuraa jalkapalloa vain kasuaalisti. ja tämä hetki sai hänet räjähtämään TV-ruudun edessä. Nuorena juoksuvoimastaan tunnettu Pukki alkoi jo silloin näyttää ikääntymisen merkkejä.
Joel Pohjanpalo puski Suomen jalkapallohistorian ainoan arvokisamaalin EM-kisoissa ja on esiintynyt nälkäisesti Veneziassa Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Neljä vuotta vanhempi Pukki siirtyi hiljattain Englannin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta huomattavasti hitaampitempoiseen USA:n pääsarjaan.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos Teemu Pukin rooli on vaihtopenkiltä ‘70 minuutin kohdalla sisään MM-karsinnoissa. Mutta hyökkäystä täytyy lähteä rakentamaan Pohjanpaloa, sekä seuraavia tulevaisuuden kuumimpia kärkiä ajatellen. Kazakstan-peli vahvisti sen, että Teemu Pukin aika Huuhkajien avauksessa on ohi.
Vertti Suominen

