Partiolaisten sähkösanomakilpailu on Suomen Metsänkävijöiden järjestämä, hieman erilainen partiotaitokilpailu. Yleensä partiotaitokilpailut käydään ulkona luonnossa, mutta sähkösanomakilpailu tapahtuu netissä kysymyksiin vastaamalla. Ensimmäinen sähkösanomakilpailu järjestettiin vuonna 2006. Alun perin kysymykset toimitettiin etukäteen kirjeitse, mutta nykyään kilpailu tapahtuu kokonaan sähköisesti.
Kilpailussa ryhmän tulee vastata 100 kysymykseen, joihin aikaa on kaksi tuntia. Kysymykset vaihtelevat, ja niitä on laajasti erilaisia. Paljonko on partiomuseon sisäänpääsymaksu? Entä mitä planeettaluokan vaikutuksia vuoden 2004 tsunamin aiheuttaneella maanjäristyksellä oli maapalloon? Näihin kysymyksiin ei tietenkään tarvitse itse tietää vastauksia, vaan kuten kilpailun ohjeissa sanotaan, “kaikki asialliset tiedonhankkimiskeinot ovat sallittuja”.
Kisa osui juuri sopivasti samaan aikaan tarpojavartio Kurkkukeitonkeittäjien viikoittaisen kokoontumisen kanssa. Ryhmänjohtaja tsemppasi vieressä, ja otti kuvia innokkaiden kisaajien toimista. Ryhmä oli yhdessä vastaamassa kysymyksiin, ja vaikka osa varmaan jäikin vastaamatta, oli silti kaikilla kivaa ja hyvä mieli.
Kilpailun ohjeistuksessa kerrottiin kisaa varten tarvittavat tavarat: Kuorimaveitsi, perunoita ja ensiapupakkaus. Kyseiseltä vartiolta jäi kuitenkin arvoitukseksi, mihin tehtävään näitä olisi tarvittu.
Kysymykset oli aseteltu seppo.io-alustalla perinteisesti kartalle, jossa niihin sai vastata vapaavalintaisessa järjestyksessä.
Teksti ja kuvat: Ira Peltonen