Vaalivoitto Italiassa – Georgia Meloni pääministeriksi

Oikeistokoalitio sai alustavan tuloksen mukaan 41–45 % äänistä. Vaalivoittaja on Giorgia Melonin johtama Italian veljet -puolue. 

Italialaiset äänestivät tänään uudesta parlamentista. Selkeän Voiton saavutti äärioikeistolainen Italian veljet -puolue, joka on alustavan vaalituloksen mukaan saanut 22,5–26,5 prosenttia äänistä ja nousi näin suurimmaksi puolueeksi.

Italian veljien johtajasta, Giorgia Melonista näyttää tulevan Italian pääministeri. Vaalitulos on hurja voitto Melonin puolueelle, sillä edellisissä vaaleissa Italian veljet sai vain 4 prosenttia äänistä.

Äänestyspaikkojen jonoja on sunnuntain aikana kuvailtu hurjiksi. Pitkien jonojen vuoksi äänestäjille luvattiin, että he saavat jättää äänensä äänestysajan loppumisen jälkeen, mikäli he ovat olleet äänestyspaikalla ennen sulkemisaikaa. 

Giorgia Meloni on aiheuttanut vahvan reaktion monissa, ja hänestä on paljon väitteitä. 

Kuitenkin monet niistä väitteistä ei pidä paikkaansa, kuten fasismisyytökset häntä kohtaan jotka monet media kanavat kuten CNN ja BBC ovat levittäneet hänestä. 

Kuva: Helmi Vuorimaa

Media yrittää mustamaalata häntä koska hän vastustaa globalismia ja orjuutta eli tämä on selvästi fake news.