Tampereelle rantautunut NHL Global Series jakoi faneille kaksi eri tarinaa kerrottavaksi.
Teksti: Henri Hokkanen
(Kuva: Lotta Nieminen)
Patrik Laine solmi kesällä pitkän jatkosopimuksen Columbuksen kanssa. Joukkueen GM Jarmo Kekäläinen hommasi Laineelle oivan ketjukaverin Calgarysta, Johnny Gaudreaun.
Kaiken piti näyttää Columbuksessa taas lupaavalta muutaman haastavan kauden jälkeen, mutta näin ei tosiaan ole käynyt.
Laine koki ensimmäisessä ottelussa loukkaantumisen, joka piti häntä muutamia viikkoja poissa kaukaloista. Heti heräsi kysymys, tuleeko Laine kuntoon Tampereen Global Series -otteluihin.
Suomessa Columbukselle vastaan asettui hallitseva mestari Colorado Avalanche. Haaste oli Columbukselle suuri, koska kauden aloitus oli huono.
Colorado haki ansaitusti neljä pistettä mukaansa Nokia Areenalta. Columbuksen vaikeasti alkanut kausi muuttui entistä tuskaisemmaksi joukkueen poistuttua tyhjin käsin takaisin kotiin.
Paluu kotiin ei mennyt niin kuin piti
Patrik Laineen paluu kotikaupunkiinsa oli lopulta murhenäytelmä. Laine onnistui tekemään viikonlopun aikana yhden maalin ja antamaan yhden syötön. Se oli tamperelaisyleisölle pettymys. Molemmat tehomerkinnät tulivat ensimmäisessä ottelussa.
Koko Columbuksen ryhmästä huokui alkukauden ahdinko ja häviämismentaliteetti. Toinen erä ensimmäisessä ottelussa oli Columbukselta hyvää jääkiekkoa, mutta kun vastassa on Nathan Mackinnon, Cale Makar ja Mikko Rantanen, et yhden erän hyvällä pelillä todennäköisesti nappaa pistettäkään.
Laine saapui Tampereelle nälkäisenä: paluu loukkaantumisen jälkeen ja vielä kotikaupunkiin. Kahden pelatun erän jälkeen Laineen peli meni väkisin puskemiseksi ja epätoivoiseksi.
Toisessa osaottelussa lauantaina ei nähty Columbukselta edes sitä yhtä hyvää erää. Kiekolla joukkue oli huolimaton, ja puolustaessa monta metriä perässä. Ottelussa maalin suulle päästetty Joonas Korpisalo ei pystynyt ihmetekoihin, joten Coloradolle riitti keskinkertainenkin suoritus täyteen pistepottiin.
Toinen loukkaantuminen pienen ajan sisään
Laineen alkukausi muuttui entistä synkemmäksi, kun hän loukkaantui New York Islandersiä vastaan pelatussa ottelussa. Laineen nilkka revähti, ja sairastupa kutsui jälleen.
“Tesoman tykki” pääsi kuitenkin pelikuntoon nopeammalla aikataululla kuin oletettiin, ja edessä oli paluu vanhaan kotitupaan Winnipegiin.
Maalinälkää huokuva Laine nousi pitkästä aikaa esiin ja viimeisteli kaksi maalia Columbuksen 4-1-voitossa Winnipegiä vastaan. Hieman provosoivat tuulletukset Laine kuittasi vanhoille faneilleen. Columbukselle erinomainen uutinen, että Laine on taas iskussa.
Playoff-haaveet kuitenkin jo kuopattu
Columbuksen pelaajamateriaali ei ole missään nimessä liigan leveimpiä ja avainpelaajien poissaolo on aina valtava takaisku.
Pudotuspelit jovat mitä todennäköisemmin kaukainen haave, mikä vaatisi ihmeen, ja Kekäläisen keskittyminen on varmasti jo tulevan kesän draftissa.
Draftin ykkösnimi on kanadalainen Connor Bedard, ja Columbuksen kokoonpanossa on tilausta ykkössentterille. Bedardiin on kohdistettu valtavat odotukset, ja häntä on verrattu jo kaimaansa Connor McDavidiin.
Laineella pelikokemukset Johnny Gaudreaun kanssa ovat vielä melko vähäiset loukkaantumisten vuoksi, ja ylivoimapeli on takkuillut. Pidempi pätkä terveenä varmasti lisää Laineen itseluottamusta ja Columbuksen voittomahdollisuuksia.