Kotimaan tenniskausi huipentuu 13.-18. joulukuuta pelattaviin sisäkenttien SM-kilpailuihin. Turnaus järjestetään Turussa Jarkko Nieminen Areenalla.
Teksti: Veeti Suomalainen, kuvat: Suomen Tennisliitto
SM-kilpailujen pääsarja käynnistyy huomenna keskiviikkona ensimmäisen kierroksen otteluilla. Naisten sarjassa ykkössijoitettuna kilpailuihin lähtee sisäkenttien hallitseva Suomen mestari Ella Haavisto. Mukana kisoissa ovat viime vuonna juuri Haavistolle finaalissa hävinnyt Liisa Vehviläinen sekä Stella Remander ja Emelie Garban.
Miesten puolella kärkisijoitettu on Lauri Kiiski, joka on voittanut Suomen mestaruuden urallaan jo neljä kertaa aiemmin. Kilpailun kakkossijoitettu on sisäkenttien hallitseva SM-mestari Vesa Ahti. Kärkinelikkoon kuuluvat myös Leevi Säätelä ja Peetu Pohjola.
Tennisliiton tapahtuma- ja huipputennispäällikkö Roope Kailanheimo kehuu turnausta hyvätasoiseksi.
“Kansallinen huipputapahtuma, jossa paikalla ovat sellaiset pelaajat, joita etukäteen odotettiinkin”, Kailanheimo kertoo.
“Ei tietenkään ole realistista, että korkeimmalla tasolla kansainvälisiä kisoja kiertävät suomalaispelaajat olisivat mukana.”
“Suomessa lupaavia junioreita”
Suomalaisen tenniksen taso menee Kailanheimon mukaan jatkuvasti eteenpäin.
“Tulevaisuuden näkymät paranevat koko ajan. Miehissä ja naisissa kärkipelaajat ovat jatkuvasti rikkoneet rankingennätyksiään. Suomessa on myös paljon lupaavia junioreita.”
Hän kuitenkin muistuttaa, että joka ikäluokasta ei voi nousta huippupelaajia, sillä Suomi on verrattain pieni tennismaa.
Kulunutta vuotta Kailanheimo kehuu suomalaisen tenniksen osalta hyväksi.
“Harri Heliövaara pelasi ATP-finaalissa, mikä on tosi kova saavutus. Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen ovat nostaneet jatkuvasti tasoaan. Naisissa Anastasia Kulikova oli ensimmäistä kertaa tänä vuonna grand slam-karsinnoissa. Monia hienoja merkkipaaluja.”
Suomen naisten ykköspelaaja Kulikovaa ei turnauksessa nähdä, sillä 22-vuotias nainen pelaa tällä viikolla ITF-kilpailussa Intiassa. Kulikova on turnauksessa kolmanneksi sijoitettu.