Padel, siis mikä? Padel herättää ensikuulemalta ihmisissä ihmetystä ja suurin osa ei ole edes kuullutkaan siitä. Laji kasvaa tällä hetkellä maailmalla nopeasti ja on jo esimerkiksi Espanjassa suositumpaa kuin tennis. Lähdimme Espoon Padel Clubille ottamaan selvää lajista ja sen pelaamisesta.
Padel on Enrique Corcueran noin 50 vuotta sitten Meksikossa kehittämä mailapeli, joka rantautui Pohjolaan 2000-luvun alussa. Padel on erityisen suosittua Espanjassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Padelia pelataan nelinpelinä ja harjoitusmielessä kaksinpelinä, minkä lisäksi se on muutenkin saanut vaikutteita tenniksestä ja squashista. Pelikenttänä toimii lasiseinin ja verkoin varustettu pelialue, joka on kolmasosa tenniskentästä. Pistelasku on tuttu tenniksestä ja pelipallokin muistuttaa tennispalloa. Vaikka laji seuraa pitkälti tenniksen sääntöjä, on suurin ero seinät, joita voi käyttää pelin aikana. Aivan kuten squashissa, lyönti voi tapahtua minkä lasiseinän kautta tahansa.
Toinen iso ero on maila. Mailassa ei ole jänneverkkoa, kuten tennis- tai squashmailassa, vaan se on keinoaineinen rei’itetty maila. Mailan “lapa” on täytetty vaahtomuoviseoksella ja se on kevyempi kuin tennismaila. Yksi peliin innostuneista on entinen alppihiihtäjä Kalle Palander.
- Tutustuin padeliin kolme vuotta sitten Espanjassa. Perustimme oman Padel Puudelit ryhmän, joka toimii tänä päivänäkin. Olen pelannut myös tennistä aikaisemmin, minkä takia laji herätti mielenkiintoni.
Heti alkuun huomaa, että peliin on todella helppo päästä kiinni. Peruslyöntien tekniikan oppii helposti ja syöttäminen tapahtuu alakautta pompusta. Lisäksi nelinpeli tuo peliin mukaan sosiaalisen aspektin, joka on mahtava lisä. Toisin kuin tenniksessä, missä kenttä on iso ja kaverin kaukana, on padelissa pelitoverit lähellä. Tiivis kenttä antaa mahdollisuuden pienelle “Tiki-talkille” ja kaverin “lämmittämiselle”. Pelissä on rento fiilis ja se sopii hienosti kaikenikäisille. Mielenkiintoisin asia pelissä on lasiseinät, joita pystyi käyttämään pelin aikana. Pallon liikkeitä on välillä vaikea hahmottaa ja lasiseinien käytön oppiminen vie aikaa. Mutta seinät toivat nopeutta ja hienon lisän pelin kokonaisuuteen. Myös Palander koki aloittamisen helpoksi.
- Lajin helppous viehätti minua aluksi. Padelin oppii nopeasti ja siihen on helppo päästä sisälle. Sosiaalisuus on myös iso asia ja toisen iholla pääseminen pelitilanteessa.
Padel on noussut Espanjassa jo jalkapallon jälkeen toiseksi suosituimmaksi urheilulajiksi. Rekisteröityjä amatööripelaajia on noin kolme miljoonaa. Suomessa sillä on vielä mahdollisuuksia nostaa profiiliaan, mutta toistaiseksi laji on vielä kovin tuntematon. Padel kohtaa myös logistisia ongelmia, mitkä vaikuttavat lajin leviämiseen Suomessa. Ongelma on myös tuttu Palanderille, joka on yksi Padel Club Finlandin perustajista.
- Hankalinta on löytää sopivaa hallia Suomesta, missä ei olisi betonitolppia ja se olisi tarpeeksi korkea.
Tulevaisuus on lajilla vielä auki, mutta näkymät ovat hyvät. Suomessa on 23 kenttää, joista 12 on sisäkenttiä ja 11 ulkokenttiä. Kenttiä löytyy muun muassa Espoosta, Helsingistä, Jyväskylästä ja Lappeenrannasta. Lajin tuoreus näkyy vielä Suomessa, sillä esimerkiksi Espanjassa padel kenttiä on yli 150 000. Lisähalleja on suunnitteilla Vantaalle, Turkuun ja Tampereella, mutta vielä mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Lajissa kilpaillaan myös Suomen mestaruuksista. Kilpailu on kovaa eri lajien harrastajista ja padelkin joutuu näistä harrastajista taistelemaan.
Vuoden 2017 EM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Estorillissa, Portugalissa 13.11-18.11. Suomesta turnaukseen osallistuu sekä miesten- että naistenjoukkue. Me viihdyimme lajin parissa ja palaamme varmasti takaisin sen pariin tulevaisuudessa. Espoon Padel Club Finland antaa lisäinfoa kaikille uusille halukkaille pelaajille.
Toimittajat: Timo Harvey ja Toni Lång
Valokuvaaja: Heidi Viitamaa