Pesäpallo – kansainvälisen menestyksettömyyden syntipukki?

Olen jo pitkään pääni sisällä hautonut ajatusta, että pärjäisimmekö me suomalaiset paremmin kansainvälisessä urheilussa, jos kansallispeliämme pesäpalloa ei koskaan olisi kehitetty. Hurja ajatus. Varsinkin kun se tulee eteläpohjanmaalaisen, pesäpallopitäjään syntyneen nuoren miehen ajatuksenjuoksusta.

Pyydänkin, että ette heti ampuisi viestintuojaa. Ainakaan lukematta koko viestiä.

Myönnän mielipiteeni pesäpallosta ja sen tärkeydestä olleen pitkään varsin negatiivinen, mutta päätin päivittää ajatuksiani. Ajatuksia ja asenteita olisi hyvä päivittää riittävän usein. Parhaimmillaan se johtaa niin sanottuun ”ahaa elämykseen”. Käydäänpä läpi muutama pääkohta pesäpallon vaikutuksesta suomalaiseen urheiluun. Kun asiat on käsitelty, ilmoitan päivitetyn, mahdollisesti muuttuneen ajatusmallin.

Pääargumenttini ajatukseeni on aina ollut se, että pesäpallo kaappaa liikaa lahjakkaita urheilijoita pariinsa. Eli konkreettisesti liian monet kansainvälisestikin lahjakkaat urheilijat valitsevat syystä tai toisesta pesäpallon kansainvälisen lajin sijaan. Saanen huomauttaa, etten ole tai siis etten ollut yksin tämän ajatuksen kanssa. Ja nopeasti ajatelteltuna tämä pesäpallon mahdollinen karhunpalvelus suomiurheilulle, kuulostaa jopa järkeenkäyvältä. Onko väite faktaa vai fiktiota?

Fiktiota.

Miksi?

No, kuinka monta tilannetta pystyn suoralta kädeltä mainita, jossa tämä skenaario olisi tapahtunut? En ainuttakaan, vaikka olen koko pienen ikäni seurannut jos jonkinlaista urheilua ja kaikkea mikä edes etäisesti liittyy urheiluun. Tähän väliin selvennän, etten tarkoita lahjakkuudella jotain piirinmestaria, joita löytyy jokaisesta räkälästä, vaan absoluuttista hiomatonta timanttia kuten nuori Mikael Forssell aikoinaan oli. Edes internettiä selatessa ei silmiini osunut ainuttakaan ennakkotapausta jossa oikeasti lahjakas nuori olisi valinnut useammasta lajista pesäpallon. Todellisuudessa nuori urheilija aina valitsee lajikseen sen oman vahvimman lajin. Lajin jossa urheilijalla itsellä on parhaat edellytykset päästä huipulle.

Suomi on pieni maa niin väkiluvullisesti kuin myös maantieteellisesti. Suomella ei siis ole resursseja, ei rahallisia eikä henkilöstöllisiä, ylläpitää ”turhia” lajeja. Tämän ideologian toi esiin eräs nimettömänä pysyttelevä ystäväni, kun keskustelin aiheesta hänen kanssaan. Selkokieleksi muutettuna, hänen mielestään ilman pesäpalloa Suomi saisi enemmän massaa muiden lajien junioritoimintaan. Ja mitä enemmän massaa, sitä suurempi kilpailu esimerkiksi peliajasta. Mitä suurempi kilpailu sitä paremmin nuoret pelaajat kehittyy. Mitä paremmiksi pelaajat kehittyy… Tiedätte kyllä jatkon. Jälleen kerran ajatus kuulostaa täysin järkevältä. Eli onko väite faktaa vai fiktiota?

Faktaa ja fiktiota.

Miksi?

Kilpailun lisäämisen suhteen ystäväni oli toki oikeilla jäljillä ja hän löysi siitä yhden oikeista syistä menestyksettömyydellemme; liian vähäisen jo varhaisesta nuoruudesta alkavan kilpailun. Syy siis oli oikea, mutta perusteet syylle väärät. Jos nyt esimerkiksi jääkiekossa kilpailu on liian vähäistä, on muutettava ensin lajin omia toimintamalleja ennen kuin kajotaan toiseen lajiin. Vanha kansa sanoisi ettei voi ottaa roskaa toisen silmästä jos ei näe malkaa omassaan. Sitä paitsi, mitä useampaa lajia nuorena harrastaa sitä paremmaksi ja monipuolisemmaksi kehittyy. Ja tästä on maailma esimerkkejä pullollaan. Eikä näin päivän selvään asiaan edes tarvitsisi esimerkkejä.

Olen pyrkinyt pysymään tiukasti aiheessani eli alussa esittämäni väittämän asettamien rajojen sisäpuolella. Mielestäni olen onnistunut siinä aika hyvin. Mutta teen lyhyen poikkeaman ennen loppu kaneettiani.

Se oikea syy…

Yhdellä lauseella mikäli mahdollista. Oikea syy urheilumenestyksen laskuun piilee hyvinvointi yhteiskunnassamme. Suomessa on asiat jo liian hyvin. Ennen vanhaan ennen älyluureja tylsistynyt lapsi otti pallon ja lähti pelaamaan jalkapalloa läheiseen puistoon. Nykyisin sama lapsi ottaakin käteensä tuon paholaisen keksimän luurin ja lähtee pelaamaan jotain maatilapeliä läheiselle sohvalle. Olemme jo tottuneet liian hyvään. Se nuoren urheilijan silmien palo, jota viimeiseen ponnistukseen kohti huippuammattilaisuutta tarvitaan, on sumentunut. Verrataan Suomen nuoria vaikkapa brasilialaisiin slummien kovettamiin nuoriin, joiden ainoa pakokeino maanpäällisestä helvetistä on jalkapallo. En toki tarkoita, että Suomen pitäisi ryhtyä luomaan slummeja nuorille, mutta en myöskään halua kuulla perättömiä syytöksiä. Faktat haltuun. Näistä syy ja seuraus suhteista sekä muutosmalleista voisi paasata pitkäänkin, mutta ne menevät jo liian kauas varsinaisesta aiheestani. Ehkä ensi kerralla ja paremmalla ajalla.

Nyt lupaamani loppukaneetti.

Suomi pärjäisi paremmin kansainvälisessä urheilussa ilman pesäpalloa. Onko väite faktaa vai fiktiota?

Fiktiota.

Pakko mainita…

Näin Suomi 100-teemamme vuoksi muistutan, että pesäpallo kehitettiin itsenäisyytemme alkuvuosina sotilaskoulutuksen tueksi kehittämään sotilaan perustaitoja ja kohottamaan yhteishenkeä. Eli ehkä ilman pesäpalloa emme edes saisi edustaa rakasta isänmaatamme? Ehkä urheilijamme olisivat nyt kilpailukiellossa valtiojohtoisen doping toiminnan vuoksi? Siis mitä nöyrin kiitos teille, Tahko Pihkala, että kehitit kansallispelimme!  

 

Toimittaja: Matti Rantala

Kuva: Evita Olenius

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s