Ristomatti Hakola on monipuolinen maastohiihtäjä, joka on menestynyt jo hyvin kotimaisilla laduilla. Nyt 28-vuotias kankaanpääläinen yrittää saada kunnollista läpimurtoa myös kansainvälisissä kilpailuissa
Menestys maastohiihdossa
Vuonna 2012 Jämin Jännettä edustavasta Hakolasta tuli kaikkien aikojen nuorin 50 kilometrin matkan Suomen mestaruuden voittanut hiihtäjä. Vuonna 2018 hän voitti yhdistelmäkilpailun Suomen mestaruuden. Vuonna 2019 hän saavutti hopeaa takaa-ajo kilpailussa. Lisäksi hän on saavuttanut neljästi pronssia sprinttihiihdossa ja häntä on miellettykkin sprinttihiihtäjäksi, vaikkei hän olekaan siihen satsannut. Nuorten sarjoissa Hakola on saavuttanut useita SM-mitaleja
Maailmancup debyyttinsä Hakola teki Lahdessa 2012 ja on osallistunut useampiin MM-kilpailuihin sekä vuoden 2018 talviolympialaisiin. Kunnollista läpimurtoa kansainvälisissä kisoissa Hakola kuitenkin odottaa vielä
Monipuolinen urheilija
Ennen maastohiihto uraansa Hakolalla on kerännyt kokemusta muistakin lajeista ja hän sanoo, että monipuolinen urheilu on tärkeää nuorena.
Hakola on aikaisemmin harrastanut ampumahiihtoa Kauhajoen Karhun joukkueessa, mutta vaihtoi maastohiihtoon. Hän käy kuitenkin edelleen kerran kaudessa ampumahiihto kilpailuissa.
“Oon harvoja suomalaisia, joka on vaihtanut ampumahiihdosta hiihtoon. Se tapahtui junnujen MM:issä, kun ampumisen kanssa oli niin ja näin, eikä vapaan hiihto oikein kulkenut.” Hakola kertoo Aamulehden haastattelussa
Lisäksi Hakola on harrastanut B-junioriksi asti pesäpalloa Kankaanpään Mailassa ja päässyt mukaan juniorileirien Itä-Länsi joukkueisiin. Kankaanpään Mailan sivuilla hän kertoo pesäpallosta olleen hyötyä monipuolisuuden ansiosta myös hiihtouralle, esimerkiksi nopeus on hänen mukaansa kehittynyt juurikin pesäpallosta.
Hän on edelleen pesäpallo tapahtumissa esillä, hän on esimerkiksi osallistunut Imatran Pallo-Veikkojen järjestämään Lunta Tupaan hiihtotapahtumaan. Sekä Sotkamon Jymyn kotiottelussa Hakola ja toinen hiihtäjä Martti Jylhä ottivat toisistaan mittaa pesäpallon kotiutuslyöntikilpailussa.
Siviilityö
Hakola suoritti varusmiespalveluksen Niinisalon varuskunnassa 2/10 saapumiserässä. Hän suoritti aliupseerikurssin ja jäi töihin liikunta-aliupseeriksi. Sotilasarvoltaan Hakola on kersantti. Hän on osallistunut myös Puolustusvoimien järjestämiin sotilaiden hiihtokilpailuhin ja Hakola kertoo pitävänsä yllä Niinisalon varuskunnan viisinottelun ennätystä.
“– Lupaan sotilaskodin munkin, jos joku soittaa ja tulee Niinisaloon haastamaan minut ja voittaa” alkujaan viisiotteluvalmentajana Niinisalossa työskennellyt Hakola heittää YLEn haastattelussa
Keväällä 2016 Hakola sai paikan Lapin yliopistosta oikeustieteelliseltä linjalta. Opinnot ovat kuitenkin toistaiseksi tauolla