Mestis, tasainen kiekkosarja

Mestiksen runkosarja on reilussa puolessa välissä. Kun tilastoja katsoo tarkemmin tulee ilmi, että kyseessä on todella tasainen sarja. Mestiksen runkosarjaa on jäljellä kaksi kuukautta. Esimerkiksi Liigaan verrattuna sarja on paljon tasaisempi, sillä Mestiksessä sarjataulukko elää todella paljon joka kierroksella. Voisi siis sanoa, että Mestiksessä voi tapahtua paljon “yllätyksiä” ennen runkosarjan päättymistä. Sarjan slogan “Suomen viihdyttävintä…

Kolumni: Lappeenrannan Derbyt palaamassa Kakkoseen

Etelä-Karjalan jalkapallo on saamassa mielenkiintoisen muutoksen ensi kesäksi. Joutsenon Kultsu on nousemassa Kakkoseen, jossa Lappeenrannan PEPO on pelannut jos useamman kauden Vaikka kausi on vielä kesken, alkaa näyttää todennäköiseltä, että Joutsenon Kultsu nousee jalkapallon Kakkoseen ja Lappeenrannan PEPO säilyttää sarjapaikkansa. Kultsun on kuitenkin tänään voitettava Kotkassa Kolmosen toisella sijalla pelaava PeKa, jotta nousu varmistuisi. Kultsun…

Imatran Ketterä kovin odotuksin kauteen

Imatralla koettiin viime keväänä kovaa kiekkobuumia, Ketterä saavutti marraskuussa Suomen Cupin mestaruuden ja keväällä Mestiksen mestaruuden huikealla playoff–esityksellä. Ketterä lähtee siis tulevalla kaudella puolustamaan mestaruuttaan. Joukkue on muuttunut osittain viime kaudesta, mutta se ei vaikuta heikentyneeltä huippuhankintojen ansiosta. 

Miesten Superpesis on jälleen neljän joukkueen kauppa

Miesten Superpesiksen mitalipelit ovat käynnissä. Neljän parhaan joukkoon ovat edenneet jälleen kerran Sotkamon Jymy, Vimpelin Veto, Joensuun Maila sekä Kouvolan Pallonlyöjät. Nämä neljä joukkuetta ovat olleet joka kerta neljän parhaan joukossa vuodesta 2016 alkaen. 2010-luku on ollut pesäpallon pääsarjotasolla hyvin yksitoikkoista. Sarjataulukon alapäässä on tapahtunut paljon muutoksia, seuroja on vaihtunut paljon Ykköspesiksen ja Superpesiksen välillä.…