Kolumni: Lappeenrannan Derbyt palaamassa Kakkoseen

Etelä-Karjalan jalkapallo on saamassa mielenkiintoisen muutoksen ensi kesäksi. Joutsenon Kultsu on nousemassa Kakkoseen, jossa Lappeenrannan PEPO on pelannut jos useamman kauden

Vaikka kausi on vielä kesken, alkaa näyttää todennäköiseltä, että Joutsenon Kultsu nousee jalkapallon Kakkoseen ja Lappeenrannan PEPO säilyttää sarjapaikkansa. Kultsun on kuitenkin tänään voitettava Kotkassa Kolmosen toisella sijalla pelaava PeKa, jotta nousu varmistuisi. Kultsun nousu olisi ansaittu, sillä joukkue on menestynyt hyvin koko kesän ajan. Kultsu on hävinnyt kauden aikana vain kaksi ottelua ja yksi ottelu on päättynyt tasan. PEPOllakin on vielä realistisia mahdollisuuksia nousta Kakkosessa lohkonsa neljänneksi, mutta haaveet alkavat olla epätodennäköisiä. Runkosarjaa on jäljellä enää kolme kierrosta ja PEPO on sijalla viisi ja neljäs sija on viiden pisteen päässä. PEPO lähti kauteen ennakkosuosikkina hyvällä kokoonpanolla, mutta joukkueen otteet eivät ole kauden aikana vakuuttaneet. Joukkuetta ovat piinanneet myös useammat avainpelaajien loukkaantumiset. On siis erittäin todennäköistä, että ensi kesänä jalkapallon Kakkosessa nähdään Joutsenon ja Lappeenrannan kuntaliitoksen seurauksena “Lappeenrannan Derby”

Kahden eteläkarjalaisen seuran pelaaminen Kakkosessa olisi varmasti positiivinen asia. PEPOn kannalta yksi hyvä puoli on pieni vierasmatkojen lyhentyminen, sillä kuluvalla kaudella lohkon muut joukkueet ovat koostuneet pitkälti  pääkaupunkiseudusta ja Mikkelistä. Kultsulla taas vastaavasti on varmasti halua haastaa selvästi Etelä-Karjalan ykkösseuraksi jalkapallossa noussut PEPO. Kannattajien näkökulmasta kaksi Etelä-Karjalan joukkuetta lisäävät varmasti kiinnostusta paikalliseen jalkapalloon. PEPO ja Kultsu pelasivat viimeksi yhdessä Kakkosessa vuonna 2017 ja otteluissa oli hyvät yleisömäärät.

Kakkosen joukkueilla on myös hyvät yhteistyömahdollisuudet ensi kauden Kolmosen seurojen Imatran Palloseuran ja Lappeenrannan LaPan kanssa. IPS:llä ja PEPOlla oli jo viime kaudella hyvää yhteistyötä. PEPO esimerkiksi lainasi useamman pelaajan tällä kaudella IPS:lle. Joukkueiden yhteistyö on ollut aina hyvää myös junioripuolella. IPS:llä ja LaPalla ei lähivuosina todennäköisesti ole suunnitelmia Kakkoseen nousemisen kanssa , joten niillä tulee varmasti olemaan apua pelaajien kehittymisessä.

Huono puoli kahdelle seuralle näin pienessä maakunnassa voi olla se, että yhteistyökuvioiden synnyttäminen voi olla vaikeampaa.