Superpesis-kausi 2019 yhteenvetona, Mestaruus pysyi Joensuussa

Miesten Superpesiskausi 2019 oli 14 joukkueen sarja. Joensuun Maila voitti mestaruuden toisena vuotena peräkkäin finaalissa Sotkamon Jymyä vastaan. Alajärven Ankkurit putosi Ykköspesikseen ja tilalle nousee Manse PP Tampereelta. 

Ulkomaan ottelut kauden aikana

Pesäpallo on alkanut laajentua viime vuosina ulkomaille, jonne siirretään vuosittain pelattavaksi 1-2 Superpesisottelua

Kausi alkoi kolmannen kerran peräkkäin Espanjan Fuengirolassa huhtikuussa pari viikkoa ennen ensimmäisiä Suomessa pelattavia otteluita. Aikaisempina vuosina tapahtumassa pelannut Imatran Pallo-Veikot keskittyi tällä kertaa tapahtuman järjestämiseen, eikä osallistunut tapahtumaan pelaamalla. Tällä kertaa vastakkain pelasivat Seinäjoen JymyJussit sekä hallitseva Suomen Mestari Joensuun Maila. Tapahtuma oli jälleen onnistunut, sillä yleisömäärissä päästiin melko samoihin lukemiin kuin edellisinä kausina. Tapahtuma saa jatkoa tulevallakin kaudella

Imatran Pallo-Veikot pelasi itse kesäkuun alussa Tallinnassa Hyvinkään Tahkoa vastaan. Tapahtuman järjestämisessä tuli pieniä mutkia, sillä samana päivänä pelattiin jalkapallon EM-karsintaottelu Viro-Pohjois-Irlanti ja tapahtumapaikkaa jouduttiin siirtämään. Järjestelyt onnistuivat hyvin siltä osin, että Imatran Pallo-Veikkojen urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää valittiin järjestämään myös tammikuussa pelattavaa jääkiekon Liigan Tallinnan tapahtumaa. Sää ottelussa oli muutamaa sadekuuroa lukuunottamatta hyvä. Suomalaiskatsojia palveli se, että kaikissa katsomonosissa sai nauttia alkoholia, mikä ei Suomen ottelutapahtumissa onnistu. Huonoja puolia tapahtumassa oli se, että katsojamäärät jäivät Fuengirolaan verrattuna alhaisemmiksi. Toinen huono puoli oli seuraavan päivän järjestelyissä, kun seuraavana päivänä pelattiin samojen joukkueiden kohtaaminen Hyvinkäällä. Aikataulu oli liian tiukka laivan satamaan saapumisen ja ottelun alkamisajan kanssa. Tapahtuman jatkosta ei ole vielä tietoa

Itä-Länsi

Perinteinen Itä-Länsi tapahtuma järjestettiin tällä kertaa Seinäjoella. Miesten Itä-Länsi pelattiin sunnuntaina 7.heinäkuuta Seinäjoella 4566 katsojan edessä. Ottelussa nähtiin paljon juoksuja ja Länsi voitti ottelun lopulta supervuoropareilla. Ottelussa nähtiin myös ikävä tilanne, sillä ottelun syöttötuomari Turo Timo sai pallon päähänsä ottelun aikana. Pelottavan näköisestä tilanteesta selvittiin lopulta säikähdyksellä. Itä-Länteen on luvassa ensi kaudella mielenkiintoinen muutos, sillä miesten Itä-Länsi ottelu pelataan jo lauantaina Porissa järjestettävässä tapahtumassa

Kauden sujuminen joukkueittain

Alajärven Ankkurit: Seuratoiminta ollut viime vuosina huonossa tilanteessa. Onnistunut säilyttämään täpärästi sarjapaikkansa edellisinä kausina. Tällä kaudella joukkue joutui nöyrtymään ja Manse PP Tampereelta pelaa ensi kaudella Alajärven tilalla Superpesiksessä

Siilinjärven Pesis: Nousijajoukkue kaudelle 2019. Selvästi vielä Superpesiksen haastajajoukkue. Onnistui kuitenkin voittamaan Suomen Mestarin Joensuun Mailan. Joutui kauden päätteeksi karsimaan sarjapaikasta, joissa todisti kuitenkin olevansa Superpesis-tason joukkue

Kempeleen Kiri: Vuoden tauon jälkeen takaisin Superpesiksessä. Pitkän tappioputken takia vaihtoi pelinjohtajaa heinäkuun lopussa. Päätöskierroksella hävisi ottelun Koskenkorvan Urheilijoille ja joutui karsimaan sarjapaikasta. Karsinnoissa onnistui kuitenkin säilyttämään sarjapaikkansa suoraan kolmella voitolla

Koskenkorvan Urheilijat: Joukkueen otteet olivat selvästi huonompia, sillä edellisten kausien pudotuspelijoukkue oli välillä jopa viimeinen sarjataulukossa. Päätöskierroksella onnistui kuitenkin ohittamaan Kempeleen Kirin ja sai säilytettyä sarjapaikkansa. Joukkue menetti kolme pistettä kauden aikana, sillä joukkue peluutti Hyvinkäältä lainalla ollutta Atte Brandtia ottelussa Kankaanpään Mailaa vastaan. Brandt oli ottelussa edustuskelvoton, sillä Koskenkorva ei ollut maksanut siirtoon liittyvää kirjaamismaksua määräaikaan mennessä.

Kankaanpään Maila: Selvä keskikastin joukkue. Otti yksittäisiä pisteitä kauden aikana tasaiseen tahtiin. Onnistui säilyttämään sarjapaikkansa runkosarjan päätteeksi. Haaveet pudotuspelipaikasta säilyivät myös päätöskierrokselle asti, mutta jäi lopulta useamman pisteen päähän. Joukkue sai pisteissä myös apua Koskenkorvan rangaistuksen ansiosta.

Imatran Pallo-Veikot: Teki kovia hankintoja ja tavoitteet olivat pudotuspeleissä. Pudotuspelit jäivät yhden pisteen päähän. Pelasi kauden aikana monta hyvää peliä, jolla pudotuspelipaikka olisi varmasti auennut. Kauden aikana nähtiin myös liikaa huonoja pelejä, jotka olivat kohtalokkaita. Joukkueen kotiutusvoima oli liikaa Jere Dahlströmin ympärillä.

Kiteen Pallo: Selvisi viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin, mutta putosi suoraan kolmessa ottelussa. Pelasi kauden aikana kahdella lukkarilla ja joukkueella oli useamman kauden jälkeen selkeitä kotiuttajia. Joukkueen pelinjohto oli mielenkiintoinen, joukkueen pelinjohtaja Raimo Bragge johti sisäpeliä ja kakkospelinjohtaja Petri Tuuva ulkopeliä. Bragge ilmoitti kauden päätteeksi lopettavansa pelinjohtajan uransa. On siis todennäköistä, että Tuuva ottaa kokonaan pelinjohtamisen vastuun ensi kaudella. Seuran tulevaisuus näyttää hyvältä, sillä Kiteen B-pojat voittivat SM-hopeaa ja A-Pojat SM-kultaa

Pattijoen Urheilijat: Runko pysyi edelliseen kauteen nähden samana. Oli kauden aikana selvä pudotuspelijoukkue, muttei vielä kykenevä haastamaan parhaimmistoa. Putosi pudotuspeleissä suoraan kolmella tappiolla

Seinäjoen JymyJussit: Potentiaalisia pelaajia paljon. Henri Puputti Vimpelistä oli seuralle kova hankinta. Selvä kulmakivi on viime vuosina ollut lyöjäpörssin voittanut Jukka-Pekka Vainionpää. Joukkue on kova, mutta työtä pitää edelleen tehdä mitalipeleihin pääsemiseksi

Hyvinkään Tahko: Aloitti kauden hyvin ja epäiltiin jopa kauden mustaksi hevoseksi. Otteet eivät kuitenkaan riittäneet lopulta neljän parhaan joukkoon. Menestystä on varmasti tulossa lähivuosina, sillä joukkueella on monta nuorta ja potentiaalista pelaajaa

Vimpelin Veto: Runkosarjan voittaja ja ennakkosuosikki. Pudotuspeleissä joukkue onnistui pääsemään välierä vaiheeseen. Mutta teho ei enää riittänyt ja kausi päättyi tappioputkeen ja Vimpeli jäi vuosien tauon jälkeen ilman mitalia.

Kouvolan Pallonlyöjät: Kausi päättyi pronssimitaliin. Viime kausina seuran työ on ollut hyvää ja joukkue on onnistunut pääsemään sarjan parhaimmistoon. Heikkoutena on lyöjäjokerin puute, sillä parhaimpia lyöjiä peluutettiin peräkkäisillä numeroilla. Joukkueella kuitenkin vahvaa tekemistä mestaruuden eteen

Sotkamon Jymy: Kestomenestyjä jäi vuonna 2018 ensimmäistä kertaa ilman mitalia 2000-luvulla. Seuran toiminta kuitenkin jatkui hyvänä ja tavoitteet olivat huipussa. Joukkue sijoittui runkosarjassa toiseksi ja tiukan taistelun jälkeen saavutti paikkansa Superpesiksen finaalissa. Kainuun Kultajuna ei kuitenkaan palannut raiteilleen, vaan Sotkamo hävisi finaaleissa

Joensuun Maila: Lähti puolustamaan mestaruuttaan. Sai pidettyä joukkueen rungon hyvin kasassa ja oli edelleen sarjan parhaimmistoa. Runkosarjan sijoitus oli neljäs. Pudotuspelit olivat Joensuun ylivoimaa ja mestaruus pysyi Joensuussa vain yhdellä pudotuspelitappiolla. Mestaruuden ratkaisu oli sykähdyttävä, sillä Joensuun Aleksi Rautiainen löi kotiottelussa supervuorolla kahden palon tilanteessa pallon läpi kolmen juoksun arvoisesti. Joukkueeseen on tiedossa ainakin pieniä muutoksia, sillä kapteeni Tuomas Jussilan tiedetään siirtyvän muualle ensi kaudella