Henkilökuvassa Krista Korjus
Henkilökuva – Krista Korjus from HEO Kansanopisto on Vimeo. Henkilökuva parturi-kampaaja Krista Korjuksesta. Elina Niemi
Henkilökuva – Krista Korjus from HEO Kansanopisto on Vimeo. Henkilökuva parturi-kampaaja Krista Korjuksesta. Elina Niemi
Tämän voimakaksikon viihteellinen joulushow kaikesta sekavuudesta huolimatta jyskyttää eteenpäin! Aiheina mm. joululaulut ja elokuvat. Topias kertoo myös miten päästä joulutunnelmaan ja ohjelmassa kuullaan neuvoja siitä miten joulua voi viettää jos ei ole jouluihminen. Hyppää mukaan tämän parin viimeisen lähetyksen hillittömään ja ennalta arvaamattomaan jouluspeciaaliin!
Juontajina Floppiradion iltapäivässä Santeri ”ES” Rantala ja Emil ”The Crisp” Aho! Tämä kaksikko viihdyttää teitä rapealla mutta rennolla otteella maanantain pehmitykseksi. Päivän polttavina aiheina mennyt ja tuleva tunnettujen hahmojen nyrkkeilyottelu, sekä koronarokotukset.
Uusi tutkimus musiikin kuuntelun ilmastovaikutuksista kertoo, että musiikin striimaus rasittaa ympäristöä enemmän kuin mikään aiempi formaatti. Musiikin sanotaan olevan taidelajeista vähiten ympäristöä rasittava. Kun nykyään musiikki tulee internetistä suoraan kännykkään, sen luulisi olevan vähemmän kuluttavaa kuin koskaan. Näin ei kuitenkaan ole. Ylen haastatteleman musiikkitieteilijä Kyle Devine arvioi vinyylien, kasettien ja cd-levyjen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ja vertasi…
Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan keväällä etätöitä teki valtiolla lähes 70 prosenttia ja työmarkkinoilla yleisesti 59 prosenttia työntekijöistä. Valtiovarainministeriön (VM) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) etätyösuosituksen vaikutusarvioista ilmenee että muun muassa sairauspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi. Niiden mukaan mukaan poissaolot ovat vähentyneet yleisesti 30 prosentilla ja valtiolla jopa 50 prosenttia. Arviosta ei ilmene, minkä…
Vantaalla Lahdenväylällä on sattunut kaksi erillistä kolaria lähellä toisistaan. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kolarissa olleista autoista kolme pystyi jatkamaan normaalisti matkaansa, kun neljä jäi odottamaan hinausta. Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Liikenne on palautumassa alueella hiljalleen normaaliksi. Kolarissa osallisena oli niin henkilö- kuin pakettiautoja. Pelastuslaitos kertoo, että tie oli tapahtuma-aikaan kostea, muttei jäässä. Kolarit sattuivat Korson liittymän…