Valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan keväällä etätöitä teki valtiolla lähes 70 prosenttia ja työmarkkinoilla yleisesti 59 prosenttia työntekijöistä.
Valtiovarainministeriön (VM) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) etätyösuosituksen vaikutusarvioista ilmenee että muun muassa sairauspoissaolot ovat vähentyneet merkittävästi.
Niiden mukaan mukaan poissaolot ovat vähentyneet yleisesti 30 prosentilla ja valtiolla jopa 50 prosenttia. Arviosta ei ilmene, minkä ajan lukuihin näitä verrataan mutta aikaisemmin kerrottujen tietojen mukaan vertailu on tehty viime vuodesta.
Etätyösuosituksen seuraukset näkyvät muun muassa työtilojen vajaakäyttönä ja julkisen liikenteen käytön vähenemisenä. Median julkaisemista suurkaupunkien liikennekuvista näkyy että myös luonto voi paremmin kun päästöt tippuvat.
Sairauspoissaolojen vähentymisellä on taloudellisesti positiivinen vaikutus työnantajille.
Ministeriö toteaa, että toisaalta samaan aikaan koronatestaus ja työterveyshuollon käyttö on lisääntynyt. Työpaikoilla kustannuksia on lisännyt myös maskien käyttö, kun etätyöhön siirtyminen kokonaan ei ole ollut mahdollista.
Haastattelimme Vantaalaista etätyöntekijää. Hän on työskennellyt jo 9 kuukautta kotoaan.
– Olen tänä aikana kerran sairastanut, lääkärikäynti oli etänä ja aika omatoimisesti sai arvioida oman kunnon ja sairasloman tarpeen.
– Työmatkoja ei ole ollut käytännössä ollenkaan, kertoo Oona Pentala Vantaalta.
– Työpaikkaruokailu toimistolla on hyvin vähäistä ja sielläkin tiukasti noudatetaan turvavälejä. Ylipäätään ei ole suotavaa olla toimistolla samaan aikaan/samassa tilassa omien tiimijäsenten kanssa, jotta huonolla tuurilla ei kaikki altistu samalla kertaa jos joku onkin sairas.
– Etätyösuosituksen pitkittyessä on huomannut kyllä kaipaavansa työkavereiden kasvokkaista seuraa.
Kun työnantajat ovat hyötyneet matkustamisen ja työpaikkaruokailun
vähenemisestä, osumaa ovat ottaneet erinäiset liikkeenharjoittajat, majoitustoimijat ja
työpaikkaruokalat.
Topias Pentala