Vielä viime vuosikymmenellä suomalainen mäkihyppy oli suuressa suosiossa. Janne Ahosen ja  Matti Hautamäen kaltaiset mäkikotkat villitsivät kansaa pitkillä melkein 150 metrin hypyillään.  Nyt vuonna 2012 nämä ‘mäkikotkat’ ovat jo uransa ehtoopuolella eikä uusista tähdistä ole tietoakaan.  Mäkijoukkueen tämän hetken tärkein tavoite tällä hetkellä on saada Harri Olli takaisin hyppäämään, mikä on erittäin osuva esimerkki suomalaisen mäkihypyn huolestuttavasta tilanteesta, sillä Olli on jo mahdollisuutensa lajin parissa saanut.

Nykyään iltapäivälehdistä saadaan lukea lähinnä ex -mäkikotkien humalaisista törttöilyistä eikä hyvistä hyppysuorituksista. Syynä tähän on se, ettei lajista ole muuta kirjoitettavaa, sillä mäkijoukkue ei menesty. Media ei halua kirjoittaa häviäjistä, koska ne eivät kiinnosta yleisöä. Suomen kansa haluaa nähdä voittajia, muuten kiinnostus lajia kohtaan häviää.

Suomalaisen mäkihypyn harrastajamäärät ovat tällä hetkellä valitettavan vähäisiä. Turha odottaa niistä hiihtolajeista mitaleja jos ei harrastajia löydy. Hyvä ratkaisu olisi johdattaa lajista kiinnostuneet pienestä pitäen sen pariin, sillä silloin heillä olisi runsaasti aikaa kehittyä. Näin saataisiin myös synnytettyä uusia ‘mäkikotkia’, jotka voisivat yltää jopa Matti Nykäsen tasolle hänen uransa huippuvuosina.  Totuus on kuitenkin, että Suomen mäkikotkat ovat syöksymässä kovaa vauhtia pohjaa kohti hyppytornin huipulta, eikä valoa ole näkyvissä.