Aloitin hommat TBR Median työharjoittelijana maanantaina. Hommat alkoi Miesten Ykkösen avajaistilaisuudella Hotelli Presidentissä Helsingin keskustassa. Tapasin yhteyshenkilöni ja muut tiimin jäsenet siellä maittavan lounaan merkeissä. Hotellin ravintola pulppusi divaripalloilijalle tuttuja naamoja. Simo Valakari, Harri Kampman, Luiz Antonio, Miika Juntunen… Näin myös Erkka V. Lehtolan, jolle meinasin mennä kuittailemaan edellispäivän ylläritasapelituloksesta sarja-avauksesta jossa tasoitusmaalin iski allekirjoittanut yliajalla 😉 Tilaisuudessa tehtiin paljon haastatteluja ja kuunneltiin johdettu tilaisuus, jossa jokainen valmentaja antoi näkemyksensä tulevasta kaudesta. Oma materiaalini maanantaina alkavasta kaudesta on vielä työn alla.
Tiistaina ja keskiviikkona minulla oli ihan tietoisesti kotona työskentelypäivät, koska siviilityöni alkoi molempina päivinä kahdelta, joten ehdin vain aamupäivät tehdä urheilujuttuja. TBR Media tekee MTV3:n kanssa yhteistyötä ja sainkin valmiiksi muutamia juttuja heidän sivuilleen.
Torstaina sain tehtäväksi lähteä Karjaalle Suomen Cupin Kierroksen ottelun kirjoittavaksi toimittajaksi. Ottelussa pelasivat Kakkosessa pelaava BK-46 ja Veikkausliigan JJK. Erittäin tasaväkisen ottelun vei rankkareilla (0-0) nimiinsä JJK ja eteni puolivälieriin. Toimin myös valokuvaajana.
Huomenna ja viikonloppuna keskitytään vielä lisää Ykköseen ja Veikkausliigaan.
Linkkejä: (en halunnut omaa nimeä tekijäksi, joten ei näy meitsii tekijänä)
– http://www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-cup/jjk-vei-kierroksen-ottelun-niukasti