Mika Salo avaa F1 tuomarin työskentelyä -“Se oli ihan selvä sääntö rikkomus”

 

Millaista on työskentely formula 1 tuomaristossa, FIA:ssa ja urheilujohtajana SMP-Racingissä?

Mika Salo, 53 on urallaan ehtinyt ajaa kahdeksan vuotta (1994-2000 ja 2002) Formula ykkösiä. Hän edusti uransa aikana monia talleja. Näistä merkittävin oli Ferrari, jota Salo edusti paikattuaan 1999 Britannian gp:ssä loukkaantunutta Michael Schumacheria kuuden osakilpailun ajan. 

Salo on ajanut myös CART-sarjassa. Hän oli ensimmäinen suomalainen, joka ylsi sarjassa palkintokorokkeelle.  Salo ajoi lukuisissa muissakin sarjoissa; muun muassa  GT 2 luokassa Salo voitti mestaruuden vuonna 2007. Vuonna 2008 Salo voitti GT2-luokan Le Mans 24 tunnin mestaruuden. Le Mansin 24 tunnin luokkavoittoon  Salo ajoi 2009. Viimein vuonna 2014 hän osallistui Le Mans 24 tunnin kilpailuun venäläisomisteisen SMP-Racing:n väreissä. Jonka kanssa hän nykyään työskentelee.

Salo toimi (2011-13) MTV3 kommentaattorina. Hän palasi jälleen kommentaattori hommiin vuonna 2015.

FIA-tuomarina työskentely ja syy ankarien rangaistusten takana

Mika Salo on toiminut FIA tuomaristossa vuodesta 2012. Hän on tämän jälkeen ollut vuosittain mukana tuomaristossa. Viimeisintä kilpailua Salo oli tuomaroimassa 2020 Sotshin osakilpailussa Venäjällä.

Esitin Salolle kysymyksiä tuomariston työskentelystä koronan aikana. Kysyin myös, millä perusteilla tuomioita annetaan kuljettajille. 

Salo kommentoi asiaa seuraavasti

– Se on ollut vähän erilaista. Kaikki kokoukset käydään Zoom-videoilla ja meidät on periaatteessa lukittu sinne huoneeseen koko ajan. Joka neljäs päivä pitää käydä korona testissä ja koko varikko on sellainen hygieeninen kupla. Sen (koronatestin) jälkeen meidät viedään autolla suoraan hotellille. Hotelli on myös hygienia kupla. Me ollaan kaikki samassa hotellissa ja periaatteessa sieltä ei lähdetä mihinkään. Meille tuodaan ruoka toimistoon ja hotellissa meille on järjestetty ruokailu niin, että siellä ei ole ylimääräisiä ihmisiä. Kaikki kontaktit mahdollisimman minimiin.

Eli tekin elätte samanlaisessa kuplassa kuin kuljettajat?

– Joo ihan sama.

Viime viikolla ajettiin kilpaa Venäjällä Sotshissa. Ennen kilpailun alkua Hamilton sai kaksi rangaistusta. Aluksi rangaistusten piti olla kovempia, mutta lopuksi ne muuttuivat. Mistä tämä johtui?

– En voi niistä hirveästi puhua, ne on työjuttuja. Mutta eihän me pidetä mitään normaalisti ilman, että kilpailunjohtaja (Michael Masi) sen meille antaa tutkittavaksi. Joku (talli)) oli sille kertonut siitä, koska tuskin sekään niitä (Hamiltonin startti virheitä)  näki. Toiset tiimit todennäköisesti kannellut. Sitten me joudutaan tutkimaan, että mitä on tapahtunut. Se oli ihan selvä sääntörikkomus se teki ne väärästä paikasta vastoin kilpailun johtajan ohjeita.

– Rangaistukset tulee taulukon mukaan vanhoista jutuista. Me pystytään katsomaan kymmenen tai viisi vuotta taaksepäin kaikkia tapahtumia ja siitä on aina tullut toi (rangaistus). Nykyaikana siitä tulee automaattisesti vielä rangaistuspisteet lisenssiin, niin me otettiin ne pois. Kuulimme vasta kisan jälkeen kun me saimme ne radiot käyttöön, että se olikin tiimin vika eikä Lewiksen oma vika. Niillä oli kommunikaatiokatkos. Lewis kysyi, että saisiko tuosta vähän matkan päästä tehdä (lähtöharjoituksen) ne luuli, että hän menee vain muutaman metrin, mut hän ajokin kolmesataa metriä.

Urheilujohtajana SMP-Racingille

Mika Salo aloitti työnsä venäläiomisteisella SMP-Racingilla tammikuussa 2013. Salo auttaa venäläisiä kuljettajia menestymään urallaan ja on apuna kuljettajien kiivetessä ylempiin luokkiin. Yksi hänen tukemistaan kuljettajista on Robert Schwartzmann. Schwartzmann on osana Ferrarin juniori ohjelmaa. Tällä hetkellä venäläinen ajaa italialaisomisteisessa Prema Racing F2 tallissa. Salo auttaa lukuisia muita venäläisiä tulevia, ja jo huipulla olevia kuljettajia. 

Salo vastasi toimintaansa tallissa seuraavasti.

– Lähinnä konsulttipalvelua niille (kuljettajille), olen urheilujohtaja. Neuvon niitä nuoria poikia. Meillä oli aikaisemmin se F4-sarja mitä ei enää ole. Meillä on nuoria kuskeja ympäri maailmaa. Opastan ja autan niitä sopimuksissa ja he voi aina soittaa minulle ja kysyä jos niillä on jotain ongelmia. 

Eli sä olet mukana siinä junnujen kehitysohjelmassa?

– Kaikki, ei pelkästään junnut vaan myös Sirotkin, Schwartzman, Smolyar vähän isommissa laitteissa. On meillä myös Vitali Petrov.

Tällä hetkellä F2-sarjaa johtava Mick Schumacheria on povattu Alfa Romeo kuljettajaksi kaudelle 2021. Schumacher ajaa ensimmäiset testinsä 9.11.10.2020 Saksan osakilpailun harjotuksissa. Kysyessäni Salon mielipidettä, nähdäänkö saksalainen F1-sarjassa vielä kaudella 2021? 

– Nähdään

 

Teksti: Ilmari Savolainen

ilmari.savolainen2@gmail.com