Olen Ville Nieminen 20-vuotias mies Vantaalta. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2012. Harrastan pyöräilyä ja kartingia. Seuraan urheilulajeista pääasiassa jääkiekkoa, formulaa ja mäkihyppyä.
Suurin journalistinen unelmani on päästä selostamaan NHL:ää. Haluan tehdä töitä jääkiekon ja ennen kaikkea NHL:n parissa. Haluaisin omata Antero Mertarannan karisman ja Antti Mäkisen asiantuntemuksen.
Minun mielestäni Jatkoaikaa kannattaa seurata, sillä vaikka työntekijät ovat vapaaehtoisia, he tietävät mitä tekevät. Usein sivusto onkin toiminut hyvänä ponnahduslautana urheilujournalismin alalle, tästä esimerkkinä Juha Hiitelä ja Micke Suopuro. Jatkoaika on suosittu jääkiekkopainotteinen verkkolehti. Sitä julkaisee voittoa tavoittelematon yhdistys Jatkoaika r.y.
Oma suosikkijournalistini on Viasatin selostaja Antti Mäkinen. Hän on NHL:n pääselostaja Suomessa. Mäkistä kannattaa seurata, sillä hänen tietämyksensä on loistavalla tasolla ja hänen intohimonsa on tarttuvaa. Selostajalla on hieman pelaajataustaa, sillä hän pelasi aikanaan Tapparan A-junioreissa pakkina mutta joutui lopettamaan selkävaivojen takia.
Kiekkopersoona työskenteli kesään 2013 asti Nelonen Pro:lla, jolla oli NHL pelien näyttöoikeudet Suomessa. NHL pelien oikeuksien siirryttyä Viasatille kaudelle 2013- 14 myös Mäkinen siirtyi Viasatin selostajaksi. Tämä 35-vuotias selostaja voitti vuonna 2013 vuoden jääkiekkotoimittajalle jaettavan Jouko Autero –palkinnon. Antti Mäkistä voi kuunnella Viasatin lähetyksissä, sekä Iltalehden sivuilla julkaistavissa Pelipäivän studio -videoissa. Pelipäivän studiossa käydään läpi NHL:n ajankohtaiset aiheet.
Omat linkit