Vierailulla UFF:n lajittelukeskuksessa

UFF-lajittelukeskus, Klaukkala

UFF-lajittelukeskus, Klaukkala.

U-landshjälp från Folk till Folk i Finland rf (UFF) on vuonna 1987 perustettu suomalainen yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota kaikille ihmisille hyvät ja tasapuoliset elämän mahdollisuudet ympäri maailmaa.

Toiminnan perustana on kestävän kehityksen edistäminen ja äärimmäisen köyhyyden vähentäminen kierrätyksen avulla. Kierrätystoiminnan lisäksi UFF on mukana erilaisissa kehitysmaiden koulutushankkeissa sekä laajemmissa kehityshankkeissa.

UFF:n avulla suomalaisilla kotitalouksilla ja yrityksillä on mahdollisuus kierrättää tarpeettomiksi jääneet vaatteet sekä muut kulutustuotteet. Kierrätyksen kautta tuotteiden elinkaari pidentyy ja luonnonvaroja säästyy. Samalla vähennetään syntyvän jätteen määrää.

Vuonna 2015 yhdistys keräsi ja ohjasi uusiokäyttöön  yli 13 miljoonaa kiloa vaatteita. 80 % tuosta määrästä siirtyi UFF:n kautta tukkumyyntiin Suomeen, Baltiaan ja Venäjälle.  Loput 20 % kerätyistä tuotteista lähetettiin Afrikkaan, myytiin UFF:n omissa myymälöissä ja hyödynnettiin esimerkiksi rakennusteollisuuden materiaalina ja energiajätteenä. Saaduilla myyntituloilla UFF kattaa oman toimintansa kuluja. Jäljelle jäänyt voitto käytetään kehitysyhteistyössä.

Kävin tutustumassa Klaukkalassa sijaitsevaan UFF:n lajittelukeskukseen, jonne kierrätettävät tuotteet saapuvat eri puolilta Suomea. Keskuksessa kahdessa vuorossa työskentelevät työntekijät käyvät läpi saapuneet vaatteet ja kulutustavarat ja ohjaavat ne lähetettäviksi  eteenpäin esimerkiksi Afrikkaan tai UFF:n omiin myymälöihin.  

Kierrätystuotteiden raakalajittelu

Kierrätystuotteiden raakalajittelu tehdään liukuhihnatyönä.

Lajiteltujen vaatteiden paalaus

Raakalajiteltujen vaatteiden paalaus.

Hienolajittelua odottavat vaatteet

Osa hienolajiteltavista vaatteista.

Vaatteet hienolajitellaan täysin käsityönä.

Vaatteiden hienolajittelu käsin.

UFF-lajittelukeskus, Klaukkala, 23.9.2016

Läpikäytyjä kenkiä odottamassa siirtoa pois lajittelukeskuksesta.

Teksti ja kuvat: Laura Laakso

OLYMPUS DIGITAL CAMERA