Kivääri selästä ja laduille

Lahden hiihdon maailmanmestaruuskilpailut lähenevät kovaa vauhtia. Yksi aihe on herättänyt paljon keskustelua. Kyseessä on Kaisa Mäkäräinen. Tullaanko hänet näkemään MM-laduilla?

Maastohiihdon päävalmentaja Reijo Jylhä olisi valmis ottamaan Mäkäräisen mukaan kisoihin, mutta ei voi suoralta kädeltä luvata Mäkäräiselle himoittua viestipaikkaa. Todennäköisesti viestissä tulisivat hiihtämään Krista Pärmäkoski, Laura Mononen, Anne Kyllönen ja Kerttu Niskanen. Mäkäräisen pitäisi antaa vielä hyviä näyttöjä pelkästään maastohiihdon puolella, jotta mahtuisi viestiin.

Jos Mäkäräinen lähtisi Lahden MM-kisoihin, haluaisi hän varmasti osallistua viestiin, jossa olisi mahdollisuus saavuttaa mitali. Mäkäräinen pääsisi aika varmasti mukaan hiihtämään päätösmatkan, 30 kilometrin  yhteislähtökilpailun. Voisiko hän saavuttaa siinä mitalin? Epäilen.

Selvää on se, että Mäkäräinen on erittäin kova hiihtäjä. Mutta hän on kuitenkin ampumahiihtäjä. Riittääkö ampumahiihtäjän hiihtovauhti maastohiihtäjiä vastaan? Ampumahiihdon puolella Mäkäräinen tunnetaan yhtenä ylivoimaisimmista hiihtäjistä. Vaikka hänelle kilpailussa tuleekin ohilaukauksia, pystyy hän taistelemaan aina kärkisijoista, jopa voitoista hiihtovauhtinsa ansiosta.

Mäkäräinen on tällä hetkellä ampumahiihdon maailmancupin kokonaistilanteessa kolmantena. Olisiko hänen siis järkeä lähteä Lahden MM-kilpailuihin tavoittelemaan viestimitalia tai menestystä henkilökohtaisessa 30 kilometrin yhteislähtökilpailussa? Mäkäräisellä olisi kuitenkin mahdollisuus taistella oman lajinsa maailmancupin kokonaiskilpailun voitosta.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Mäkäräisen olisi sulaa hulluutta lähteä tavoittelemaan menestystä maastohiihdon MM-kilpailuista. Olisihan se kuitenkin mielenkiintoista nähdä, mihin Mäkäräisen vauhti yltäisi maailman parhaimpien maastohiihtäjien joukossa. Mutta hänen olisi turhaa riskeerata mahdollisuus ottaa maailmancupin kokonaiskilpailun voitto omassa lajissaan.

Mitä sitten Mäkäräisen mielessä pyörii? Tippuuko kivääri selästä? Jäävätkö maalitaulut taakse ja tuleeko suunnaksi vain ladut? Se jääköön nähtäväksi.