Suurimman osan aamuistani kävellessäni Helsinginkatua koen surullisen ilmiön. Ihmismassa jonottaa ilmaisjakeluruokaa korttelin toiseen päähän.

Kauneinta on varmaankin se että kaikenlaiset etniset, sosiaaliset erilaisuudet unohtuvat ja kaikki ovat kerrankin samalla tasolla sulassa sovussa.

 

  

Monelle tämä paikka on instituutti sekä selviytymiskeino jokapäiväiseen elämään. Riippuvaisia riittää opiskelijoista eläkeläisiin. Motivaatiota ei varmaan puutu ?

 

“Tätä paikkaa kutsutaan monella tapaa, Hurstin työ on 101 vuotta vanhaa työtä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä”

“Meillä on 2700 kävijää joka jakopäivä ja sitä hoitaa 20-25 henkilöä ruokapussipalkalla”

Heikki haluaa silti alleviivata: “jos yhtäkin voi auttaa se on älyttömän hieno juttu”

 

 

Entäs kauppojen suuri menekki viime aikoina, onko se näkynyt teidän jonossa ?

“Ei ole kauheasti näkynyt mutta vähäsen on. Me ei pelkästään kerätä kaupoilta. Meiltä tulee isoilta firmoilta, tehtailta paljon kaikenlaista. Ne auttaa meitä suurimmaksi osin.”

“Ilman Keskoa, Inexiä tai HOK Elantoa olisimme pulassa“

---

---

Heikkiä Hurstia kuunnellessa koin, että laupeudentyö ja kristitty toiminta ovat hänelle sielua rikastuttavaa toimintaa, joka toimi hänelle myös terapiana. Kuten hän mainitsee  “onhan tämä palkitsevaa”.

 

“Kristitty tai ei kristitty, kaikien ihmisten velvollisuus on auttaa lähimmäistä.”  “Auttaminen oispa se vaikka naapurilta kuulumisia kysellä ja olis se aikakin ihmisisellä jäädä kuuntelemaan toista”

“Toiset kutoo sukkia, lapasia ja me tehdään tätä toimintaa.”

 

Toimittaja ja kuvat; Alessandro Chines